Kuolema
Ville Kivimäki
Miten rintamalla kuoltiin?
Suurin osa talvi- ja jatkosodan ihmismenetyksistä aiheutui tykistötulesta. Eniten kuolemia tuli raskaissa hyökkäys- ja puolustustaisteluissa. Hiljaisen asemasodan aikana 1942–1944 kuolinsyynä korostuivat kivääriaseiden luodit ja miinat. Sotilaan kannalta vaarallisimpia hetkiä oli vangiksi jääminen. Taistelun jälkeen vankeja ei usein otettu vaan heidät ammuttiin. Kotiseudun pommituksissa ja partisaanihyökkäyksissä itärajan kyliin kuoli noin 2 100 siviiliä. Sotilaita kuoli 9500, joista 90 %:a taisteluissa.
Talvi- ja jatkosodassa eniten suomalaisia kuoli tykkitulessa. Kilometrien päästä ammutut tykistökeskitykset möyhensivät maan, kaatoivat metsän ja murskasivat korsut. Vain harvat betonilinnoitteet kestivät tykinammuksen täysosuman. Räjähtäessään kranaatit sirpaloituivat teräviksi, tulikuumiksi metallinpaloiksi, jotka halkoivat ilmaa kuin pienet sirkkelit. Ihmiskehoon osuessaan ne repivät ammottavia haavoja, joihin kulkeutui likaa. Vammat aiheuttivat verenhukkaa, haavašokkeja, tulehduksia ja kuolioita, jotka nekin olivat tappavia.
Tykistö aiheutti eniten kuolemia raskaissa hyökkäys- ja puolustustaisteluissa. Niissä syntyi myös suurin osa talvi- ja jatkosodan ihmismenetyksistä. Hiljaisen asemasodan aikana 1942–1944 kuolinsyynä korostuivat kivääriaseiden luodit ja miinat. Ilmapommitusten merkitys jäi Suomen ja Neuvostoliiton rintamalla vähäiseksi, vaikka lentokoneet herättivät paljon pelkoa. Samoin panssarivaunut aiheuttivat enemmän kauhua kuin tappioita. Käsirysyt puukoin ja pistimin olivat äärimmäisen harvinaisia kuolinsyitä.
Kuolemalla oli rintamalla monet kasvot: joku menehtyi silmänräpäyksessä, toinen viikkojen päästä sotasairaalassa. Sirpaleiden ja luotien lisäksi sotilaita kuoli tukehtumalla, palamalla, ruhjoutumalla, hukkumalla, myrkyttymällä ja paleltumalla. Sotilaan kannalta vaarallisimpia hetkiä oli vangiksi jääminen. Taistelun jälkeen tunteet kävivät kuumina ja usein vankeja ei otettu vaan heidät ammuttiin.
Menehtyneiden suomalaissotilaiden keski-ikä laski sodan alusta sen loppua kohden, sillä rintamajoukoista yhä suurempi osa koostui asevelvollisista ja nuorimmista reserviläisistä. Tyypillisin toisessa maailmansodassa kuollut suomalainen oli vähän yli 20-vuotias jalkaväen sotamies pienviljelijä- tai työläisperheestä. Hän oli useammin kotoisin maaseudulta kuin kaupungista ja ennemmin naimaton ja lapseton kuin perheellinen mies.
Suomalaisten sotakokemukset vuosina 1939–1945 eroavat lähes kaikista muista sotaa käyneistä maista siinä, että väkivalta pysyi rintamalla. Kotiseudun pommituksissa ja partisaanihyökkäyksissä itärajan kyliin kuoli noin 2 100 siviiliä. Se oli vähän yli kaksi prosenttia kaikista sodassa kuolleista suomalaisista. Loput noin 95 000 menehtynyttä olivat armeijan palveluksessa ja heistä lähes 90 prosenttia kuoli taisteluissa rintamalla. Vastaavia lukuja löytääkseen on katsottava valtamerten taakse Yhdysvaltoihin, Australiaan ja Uuteen-Seelantiin – muualla siviiliuhrien suhteellinen määrä oli paljon suurempi ja usein ylitti moninkertaisesti sotilaskuolemien määrän.
Lue lisää:
Murtuneet mielet. Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939–1945. Kirjoittanut Ville Kivimäki. WSOY 2013.
Sodan särkemä arki. Kirjoittanut Ville Kivimäki ja Anssi Männistö. WSOY 2016.
Hakusana: sotasukupolvi mies