Propaganda
Helena Pilke
Huhut, radio ja rintamakirjeet – miten ihmiset saivat tietoa sodasta?
Sota-aikana tietoa levitettiin huhujen, radion ja sanomalehtien sekä rintamakirjeiden avulla. Huhut kulkivat nopeasti, mutta niiden totuuspohja oli usein epävarma. Radio oli keskeinen tiedotusväline, joka välitti uutisia ja ohjelmia rintamalta. Jatkosodassa sen rooli kasvoi entisestään. Tiedotuskomppaniat tuottivat sotaa koskevaa materiaalia, jota jaettiin lehdistölle. Rintamakirjeet olivat tärkeä yhteys rintamamiesten ja kotiväen välillä, vaikka niissä ei saanutkaan välittää arkaluontoista tietoa.
Kolme ja puoli kuukautta kestäneen talvisodan aikana suomalaiset eivät tienneet rintamatapahtumista paljoakaan. Lähes ainoa tietolähde olivat päämajan päivittäiset lyhyet tilannetiedotukset. Niissä sanottiin vain, että taisteluja oli käyty ja vihollisia kaatunut, mutta omista tappioista eli kuolleista ja haavoittuneista ei yleensä mainittu.
Osa sanomalehdistä täydensi tiedotuksia omien rintamalla taistelevien toimittajiensa viesteillä. Yleisradion ääniauto kiersi joukoissa, ja radio lähetti päivittäin uutisten lisäksi tunnin verran sodasta ja sotilaista kertovaa ohjelmaa, lähinnä haastatteluja ja tapahtumakuvauksia. Radio oli tärkeä tiedotusväline myös jatkosodan aikana. Silloin puolustusvoimien ohjelmaa tuli vielä enemmän, jopa kolmasosa koko ohjelma-ajasta.
Jatkosodan alkaessa Suomen sodanjohto eli Päämaja perusti tiedotuskomppanioita (TK-komppaniat), jotka lähtivät rintamalle muun armeijan mukana, mutta eivät osallistuneet taisteluun. TK-komppanioihin kuului kirjoittajia, valo- ja elokuvaajia, piirtäjiä ja radioreporttereita. Useimmat heistä olivat tehneet samaa työtä ammatikseen jo ennen sotaa. Tekstit ja kuvat tarkastettiin Päämajassa Mikkelissä ja jaettiin sanomalehdille. Sodan alussa lehdet julkaisivat niitä mielellään, myöhemmin kiinnostus väheni.
TK-komppanioissa työskenteli kaikkiaan noin 200 miestä. He kirjoittivat lähes 8000 juttua ja ottivat 160 000 valokuvaa. Jutut kertoivat taisteluista ja rintaman arjesta. Suurin osa kuvista on digitoitu ja arkistoitu. Voit tutustua sotavuosien arkeen osoitteessa www.sa-kuva.fi.
Vuosina 1941–1944 Suomessa kirjoitettiin kirjeitä enemmän kuin koskaan. Vaikka kirjeissä ei saanut kertoa tarkkoja tietoja taisteluista tai edes mainita paikkakuntaa, ne olivat tärkeä yhdysside rintamamiesten ja heidän omaistensa välillä. Puhelimella ei rintamalta voinut soittaa kuin aivan poikkeustapauksissa.
Huhut olivat sota-ajan some. Niitä kerrottiin sekä rintamalla että kotialueella, ja ne lähtivät liikkeelle, koska oikeaa tietoa ei ollut tarpeeksi. Nykysomen tapaan osa jutuista oli liioittelua tai silkkaa valetta, joten huhujen leviämistä yritettiin estää.
Sodanjohdon ja viranomaisten tavoitteena oli kansan yksimielisyys. Sen saavuttamiseksi myönteisiä tapahtumia ja ilmiöitä korostettiin, kielteisistä vaiettiin.
Lue lisää:
Sotapropagandasta:
Sodankäyntiä sanoin ja kuvin. Suomalainen sotapropaganda 1939–44 Kirjoittanut Lasse Lehtinen. WSOY 2006
Tiedotuskomppanioiden miehistä:
Julkaiseminen kielletty. Rintamakirjeenvaihtajat ja päämajan sensuuri 1941–1944. Kirjoittanut Helena Pilke. SKS 2011
Kaunokirjallisuutta:
Molly ja Henry. Kirjoittanut Kjell Westö. Otava 2023
