Pakkorauha
Lasse Laaksonen
Romahtaako rintama? Talvisodan järisyttävä loppunäytös
Talvisodan loppuvaiheessa Suomi oli kriittisessä tilanteessa. Neuvostoliiton joukot olivat edenneet syvälle Suomen alueelle, erityisesti Karjalankannaksella ja Viipurinlahdella. Suomen puolustus oli heikentynyt, ja armeijan voimavarat olivat vähissä. Armeija oli lähellä romahtamista. Länsivallat tarjosivat apua, mutta Suomen poliittinen ja sotilaallinen johto piti sitä riittämättömänä ja liian hitaana. Niinpä virallista avunpyyntöä ei tehty vaan Suomi päätti suostua Neuvostoliiton asettamiin ankariin rauhanehtoihin. Suomi säilytti itsenäisyytensä, mutta menetti alueita.
Talvisodan viimeiset taistelut ja rauhan solmiminen olivat ratkaisevia hetkiä Suomen kohtalon kannalta. Ratkaisevat taistelut käytiin Karjalankannaksella, niin kutsutulla ”Suomen portilla”, ja Viipurinlahdella, jossa venäläiset olivat yllättäen hyökänneet poikkeuksellisen vahvan jään kannattamina suoraan kohti maan sydänalueita. Neuvostojoukkojen valtaama sillanpääasema mantereella laajeni päivä päivältä. Karjalankannaksella käytiin jo taisteluita Viipurista, ja Vuosalmella venäläiset olivat jo päässeet Vuoksen vesistön yli.
Suomen sotilaallinen johto joutui tekemään vaikeita ratkaisuja puna-armeijan edetessä. Taaemmat puolustusasemat olivat entistä heikompia, ja tappiot olivat aiempaa raskaampia. Joukot väsyivät, ja kranaateista oli krooninen pula. Suurhyökkäyksen torjumiseen oli käytetty jo kaikki käytössä olleet reservit, ja venäläisten massamaiset hyökkäykset heikensivät puolustusta, joten murtoja jouduttiin rajoittamaan monessa paikassa yhtä aikaa. Suomen poliittinen johto joutui tasapainoilemaan tosiasioiden kanssa. Neuvottelut rauhasta olivat käynnissä, mutta ehdot olivat raskaat. Länsivallat, Englanti ja Ranska, tarjosivat sotilaallista apua retkikuntien muodossa.
Suomen poliittisen ja sotilaallisen johdon piirissä ei kuitenkaan uskottu tarjotun länsiavun riittävän. Sitä paitsi se tulisi rintamakehitykseen nähden aivan liian myöhään, Norja ja Ruotsi kieltäytyivät antamasta apuretkikunnille lupaa kulkea alueidensa läpi eivätkä ulkomaiset joukot olleet myöskään tottuneet taistelemaan talvisissa olosuhteissa. Rauhan solmiminen oli Mannerheimista lopulta välttämätöntä, jotta vältyttäisiin sotilaalliselta katastrofilta. Tämä ratkaisi myös valtiojohdon kannan, Tasavallan presidentti Kallio ja Rytin hallitus sinetöivät ratkaisun pian.
Rauhansopimus solmittiin Moskovassa 13. maaliskuuta 1940. Sopimuksen ehdot olivat raskas isku kansalaisille. Suomessa elettiin kaksijakoisissa tunnelmissa. Suomi säilytti itsenäisyytensä ja elinkelpoisuutensa. Stalin oli solminut rauhan länsivaltojen sekaantumisen pelossa. Suurvaltadiktatuuri ei ollut luopunut Suomen valtaamisen tavoitteestaan.
Lue lisää:
Talvisodan pikkujättiläinen. Toimittaneet Antti Juutilainen ja Jari Leskinen. WSOY 1999.
Todellisuus ja harhat – Kannaksen taistelut ja suomalaisten joukkojen tila talvisodan lopussa 1940. Kirjoittanut Lasse Laaksonen. Yliopistopaino 1999. Toinen painos Gummerus Ajatuskirjat 2005.
