Jälleenrakentaminen
Mikko Siitonen ja Jenni Korhonen
Jälleenrakentamisen aika
Toisen maailmansodan jälkeen suomalaiset joutuivat sopeutumaan vaikeisiin oloihin, kuten asunto- ja materiaalipulaan. Hankalista olosuhteista ja epävarmuudesta huolimatta ihmisillä oli myös toiveikkuutta ja uskoa tulevaan. Vuosina 1946–1949 syntyvyys nousi huomattavasti. Asuntopulan helpottamiseksi rakennettiin uusia maatiloja ja kaupungeissa säännösteltiin vuokra-asumista. Teollisuutta kehitettiin, jotta sotakorvaukset saatiin maksettua. Vaikka sodan vauriot Suomessa olivat Lappia lukuun ottamatta verrattain pienet, kokonaisuutena urakka oli pienelle, sodan hävinneelle kansalle mittava.
Kun toinen maailmansota päättyi, edessä oli sekä henkinen että rakennetun ympäristön jälleenrakentaminen. Yksilölle se tarkoitti sopeutumista, venymistä ja selviytymistä puutteen ja pulan, asumisen ahtauden ja ankaran raatamisen täyttämässä arjessa vielä vuosien ajan. Myös toiveikkuutta ja tulevaisuuden uskoa rakennettiin esimerkiksi perustamalla perheitä. Vuosina 1946–1949 lapsia syntyi ennennäkemättömän paljon: yli 100 000 lasta vuosittain. Toisaalta sodan traumat vaivasivat monia entisiä rintamamiehiä ja evakot aloittivat uutta elämää tyhjästä. Monien selviytymiskeinona oli hukuttautua ankaraan työhön.
Samaan aikaan politiikassa tapahtui suunnanmuutos: kommunismi sallittiin ja äärioikeistolaisuus kiellettiin. Ulkopolitiikassa oli pakko rakentaa uusi tapa suhtautua Neuvostoliittoon ja oppia luovimaan naapurimaan paineessa. Maan johtoon nousi uusia poliitikkoja, joiden avulla Suomi haki uutta suuntaa.
Asuntorakentaminen oli sodan aikana pysähtynyt ja paljon tuhoutunutta oli jäänyt korjaamatta. Sodan jälkeen edessä oli lisäksi evakkojen asuttaminen ja seurauksena oli huutava asuntopula. Pahimmillaan vuonna 1950 oli pula jopa 100 000 asunnosta.
Rakentamista hidasti pula materiaaleista. Puuta riitti, mutta esimerkiksi naulat kerättiin tarkoin talteen purettavista rakennuksista ja käytettiin uudelleen. Asuntopulaa vaikeutti myös sodan jälkeisten vuosien suuret syntyvyysluvut sekä hiljalleen kiihtynyt kaupungistuminen. Kaupunkeja nykyaikaistettiin jälleenrakennuksen myötä ja vanhoja puutaloja korvattiin kerrostaloilla. Silti monien kaupunkien keskustoissa oli pitkälle 1950-luvulle tyhjiä tontteja, joista tuhoutunut rakennus oli purettu pois mutta uutta ei ollut vielä rakennettu tilalle.
Valtio pyrki helpottamaan asuntopulaa lainsäädännöllä. Vuoden 1945 maanhankintalain nojalla perustettiin yli 100 000 uutta maatilaa lähinnä evakkojen toimesta. Kaupungeissa vuokra-asumista säännösteltiin ja kaupunkilaiskotien oli pakko ottaa alivuokralaisia. Myös ulkorakennukset otettiin asuinkäyttöön.
Teollisuuden lisääminen oli sotakorvausten maksamiseksi välttämätöntä ja Suomeen rakennettiin voimalaitoksia, tehtaita ja infrastruktuuria, kuten sähköverkkoja ja teitä. Se pahensi pulaa rakennusmateriaaleista ja hidasti asuntorakentamista, mutta toisaalta pian sähkö- ja puhelinlinjat ulottuivat yhä useampaan kotiin ja monet saivat asumiseen uusia mukavuuksia kuten sisävessan.
Suomessa sodan tuhot olivat jääneet suhteellisen pieniksi verrattuna moniin muihin Euroopan maihin. Poikkeuksena oli Pohjois-Suomi, joka oli kokenut perusteellisen hävityksen Lapin sodassa. Suomessa jälleenrakentamisessa kyse oli usein siitä, että piti rakentaa täysin uutta, ei korjata sodassa tuhoutunutta. Suomi ei voinut Neuvostoliiton vastustuksen takia ottaa vastaan Yhdysvaltojen tarjoamaa jälleenrakentamiseen tarkoitettua Marshall-apua. Kokonaisuutena urakka oli pienelle, sodan hävinneelle kansalle mittava.
Lue lisää:
Rauhaton rauha. Toimittanut Ville Kivimäki ja Kirsi-Maria Hytönen. Vastapaino 2015.
Nouseva Suomi 1944–1956. Kirjoittanut Jouni Kallioniemi. Gummerus 2001.
Hakusanat: sotasukupolvi nainen, sotasukupolvi mies, sotasukupolvi lapsi