Kotimaan pakolaiset
Veli-Pekka Lehtola
Kotimaan pakolaiset
Syyskuussa 1944 annettiin koko Pohjois-Suomea koskeva evakuointimääräys. Myös saamelaiset joutuivat jättämään kotinsa ja omaisuutensa kiireellisesti. Sodan jalkoihin jäänyt Lapin väestö siirrettiin Pohjanmaalle ja osin Ruotsiin. Pakolaisina omassa maassaan he kohtasivat vieraan kulttuurin ja uusia tauteja. Saksalaisten jäljiltä Lapin asutus oli tuhottu ja laajoja alueita oli miinoitettu, mikä viivästytti Lapin asukkaiden paluuta kotiin. Kun se lopulta oli mahdollista, elämää jatkettiin raunioiden keskellä, alkeellisissa olosuhteissa.
Kun koko pohjoisen Suomen evakuointimääräys annettiin 7. syyskuuta 1944, saamelaisalue kuului ensimmäiseen kiireellisyysvyöhykkeeseen. Käsky kuului: ”Mitä syliin mahtuu – ja liikkeelle!” Saamelaiset joutuivat jättämään taakseen suurin piirtein koko omaisuutensa.
Suomalaiset olivat jatkosodan ajan Saksan armeijan liittolaisia, mutta Neuvostoliiton kanssa tehty aselepo pakotti suomalaiset karkottamaan entisen aseveljen alueeltaan väkivalloin. Lapin väestö evakuoitiin sodan jaloista Pohjanmaalle ja Länsi-Lapin osalta Ruotsiin.
Kuvittele tilanne: on pakko lähteä. Mitä otan mukaan, mitä piilotan? Pääsemmekö lainkaan palaamaan? Kotiin jäävät tavarat piilotettiin lähimetsiin tai kaivettiin maahan. Porot jäivät metsiin, karja myytiin saksalaisille.
Pohjanmaalle evakuoidut saamelaiset olivat seuraavan talven ajan pakolaisia omassa maassa, vieraan kulttuurin parissa. Kulttuurishokin saattoivat aiheuttaa jo Pohjanmaan alavat tasangot, jotka tunturien väki koki ahdistavina.
Elintarviketilanne Keski-Pohjanmaalla oli vaikea, ja ruokavalion muuttuminen tuntui hankalalta. Taudit iskivät ripulin, keuhkokuumeen, kurkkumädän, tulirokon ja keltataudin muodossa. Saamelaisilla ei ollut juuri immuniteettiä tuberkuloosia ja lavantautia vastaan, joten monia saamelaisia kuoli.
Uudet eläin- ja kasvilajit, kuten siat ja kanat tai omenat, herättivät saamelaisten uteliaisuutta, samoin isot turnipsi- ja viljapellot sekä isot navetat. Utsjoen saamelaisille tai kolttasaamelaisille evakkomatka oli suomen kielikylpy.
Saamelaiset olivat toki nähneet ”suuren maailman” uutuuksia Jäämeren rannikolla Brasilian kahveineen ja eksoottisine appelsiineineen. He saattoivat olla jopa kansainvälisempiä kuin monet sisämaan pohjalaiset.
Ennakkoluulot olivat aluksi syviä, mutta hälvenivät talven mittaan. Saamelaisnuoret olivat mukana monissa paikallisissa riennoissa, kuten ompelukerhoissa ja tansseissa. Vanhempaa polvea yhdisti uskonnollisuus, kun lestadiolaisuus kohtasi körttiläiset. Saamelaisten lisääntyvä yhteisyyden tunne synnytti ensimmäisen saamelaisyhdistyksen pääsiäisenä 1945.
Saksalaiset olivat vetäytyessään tuhonneet Lapin tarkoin erityisesti maanteiden ja vesistöjen varsilla. Tiheän miinoituksen takia väestö pääsi palaamaan kotiin vasta kevätkesästä 1945 lähtien.
Evakoilla oli edessään tuhkaa ja hiiltä, luurankoina törröttävät savupiiput muistoina menetetystä kodista. Uuden elämän aloittamiseksi tulijat asettuivat häthätää kyhättyihin parakkeihin, perunakellareihin, korsuihin ja pahvimökkeihin.
Lue lisää:
Liekkejä pakoon. Saamelaiset evakossa 1944–45. Kirjoittanut Niilo Aikio. SKS, Helsinki 2000.
Saamelainen evakko. Rauhan kansa sodan jaloissa. Kirjoittanut Veli-Pekka Lehtola. Kustannus-Puntsi, Inari 1994/ 2004.
Lappi palaa sodasta. Mielen hiljainen jälleenrakennus. Toimittanut Marja Tuominen ja Mervi Löfgren. Vastapaino, Tampere 2018.
Hakusanat: sotasukupolvi nainen, sotasukupolvi lapsi, sotasukupolvi mies