Saksalaisten lapset
Marianne Junila
Saksalaisten sotilaiden lapset
Saksalaisten sotilaiden lapset kohtasivat monenlaisia haasteita. Yhteiskunta tuomitsi saksalaisten kanssa suhteisiin ryhtyneitä naisia. Lisäksi useimmat lapsista syntyivät avioliiton ulkopuolella, joten heitä ja heidän äitejään kohdeltiin halveksivasti. Monissa tapauksissa äidit joutuivat kasvattamaan lapsensa yksin ilman riittäviä taloudellisia tai sosiaalisia tukiverkkoja. Nämä olosuhteet asettivat lapset haavoittuvaan asemaan ja vaikuttivat heidän identiteettinsä kehitykseen sekä mahdollisuuksiinsa yhteiskunnassa.
”Silloinhan oli hyvin hävettävää olla yksinäinen lapsi muutenkin. Ja vielä ko oli tämmönen saksalaisen lapsi.”
Näin kertoi Pohjois-Suomessa keväällä 1944 syntynyt Seppo (nimi muutettu), jonka isä oli itävaltalainen korpraali. Puoli vuotta Sepon syntymän jälkeen hänen isänsä sai surmansa Lapin sodassa, ja hänet on haudattu Norvajärven saksalaiselle sotilashautausmaalle.
Sepolle oli kahdeksanvuotiaana selvinnyt, miksi häntä nimitettiin sakemanniksi. Jo aiemmin hän oli ymmärtänyt olevansa siveettömästä suhteesta syntynyt äpärä. Hänen isänsä oli ollut Saksan armeijan sotilas ja palvellut Rovaniemellä, jossa hän oli tavannut Sepon äidin. Vanhemmat eivät olleet naimisissa Sepon syntyessä, mitä pidettiin 1940-luvulla, ja vielä paljon myöhemminkin, hyvin sopimattomana. Erityisesti aviottomien lasten äiteihin suhtauduttiin tuomitsevasti, ja heitä ja heidän lapsiaan nimiteltiin.
Saksan miehittämissä maissa saksalaisten kanssa seurustelleita naisia parjattiin julkisesti ja heihin kohdistettiin sodan päätyttyä julmia häpäisytoimia kuten hiusten leikkaamista ja riisuutumaan pakottamista. Suomessa saksalaiset olivat olleet aseveljiä, joiden kanssa niin suomalaiset sotilaat kuin siviilitkin tekivät monenlaista yhteistyötä. Tästä huolimatta myös Suomessa saksalaisen kanssa seurustelleita naisia paheksuttiin, ja propaganda leimasi heidät sukupuolimoraaliltaan säädyttömiksi.
Suomessa arvioidaan syntyneen jatkosodan aikana vajaa tuhat lasta, joiden isä oli saksalainen sotilas. Sepon tavoin he olivat lähes poikkeuksetta kaikki syntyneet avioliiton ulkopuolella. Saksalaisen sotilaan oli vaikea saada lupaa avioitua suomalaisen naisen kanssa, sillä avioliitto ulkomaalaisen kanssa ei ollut sen paremmin armeijan kuin natsi-Saksan noudattaman rotupolitiikan näkökulmasta suotavaa. Suomalaiset eivät olleet arjalaisia, vaan kuuluivat ”alempiin rotuihin”. Osa seurustelusuhteista oli ollut lyhytaikaisia, jolloin kumpikaan ei ollut ajatellutkaan kyseessä olevan loppuelämän kestävä sitoutuminen.
Saksalaisten sotilaiden lapset varttuivat yksinhuoltajaperheessä, jossa äidin oli ratkaistava, miten järjestää lapsensa hoito töihin päästäkseen. Yhteiskunnan turvaverkot olivat vielä kovin hatarat, äitiyslomia ei tunnettu, kertaluonteisen äitiysavustuksen lisäksi muuta taloudellista tukea ei jaettu ja päivähoito oli yleensä järjestettävä itse. Ei ollut tavatonta, että varsin pienetkin lapset saivat selviytyä yksin vanhempien ollessa töissä. Yksinhuoltajaperheissä kasaantuneet, toimeentuloa ja päivähoitoa koskevat huolet johtivat toisinaan lapsesta luopumiseen. Lapsen hyvinvoinnin kannalta ratkaisevaa oli, miten hänen äitinsä perhe ja lähipiiri suhtautuivat saksalaisen sotilaan lapseen. Turvallisessa ja hyväksyvässä ilmapiirissä aviottomuudesta tai saksalaisuudesta ei tullut lapselle taakkaa.
Emme tiedä, olivatko Sepon vanhemmat suunnitelleet avioituvansa. ”Mie en tiijä hejän suunnitelmia tästä asiasta ollenkaan mutta se [äiti] vaan sano että oli hyvä mies,” poika muisteli. Seppo kävi isänsä haudalla ja kuuli äitinsä muistelevan tätä. Monen saksalaisen kanssa seurustelleen naisen sotavuosina saamat haavat eivät koskaan parantuneet niin, että he olisivat suostuneet keskustelemaan lapsensa kanssa tämän isästä.
Lue lisää
Saksalaissotilaan poika. Kirjoittanut Pauli Saapunki. Otava 1996.
Salatut lapset. Saksalaissotilaiden lapset Suomessa. Kirjoittanut Irja Wendisch. Ajatus 2006.
Ulkomaalaisten sotilaiden lapset Suomessa 1940–1948. Osa I, Saksalaisten sotilaiden lapset. Toimittanut Lars Westerlund. Kansallisarkisto 2011.
