Sotalapsen kokemus
Mikko Siitonen, Jenni Korhonen
Sotalasten monenlaiset kokemukset
Sotalasten kokemukset vaihtelivat suuresti. Ero vanhemmista oli usein traumaattinen, ja matka uuteen maahan sekä sopeutuminen vieraskieliseen ympäristöön oli haastavaa. Lapset kokivat koti-ikävää ja syyllisyyttä, ja sopeutuminen uusiin perheisiin oli usein hankalaa. Monet lapset saivat kuitenkin myös myönteisiä kokemuksia ja oppivat nopeasti ruotsin kielen. Paluu Suomeen merkitsi uutta sopeutumista, mikä oli monille vaikeaa. Lasten lähettämistä muihin maihin on kritisoitu jälkikäteen, mutta sen perimmäinen tavoite oli lasten pelastaminen sodan kauhuilta.
Jokaisen sotalapsen kokemus oli yksilöllinen. Eron hetki vanhemmista oli paitsi jännittävä, usein myös täynnä pettymystä, hylätyksi tulemista ja ahdistusta. Monella äidillä ja lapsella on omituisia muistikatkoksia tästä hetkestä.
Matka Ruotsiin oli raskas ja pitkä sekä osalle lapsista myös pelottava, sillä kaikki eivät tienneet, minne oltiin menossa. Perillä Ruotsissa odotti 1–2 viikon karanteeni. Karanteenin jälkeen seurasi uusiin koteihin valikoituminen – tapahtuma, joka oli kuin ihmismarkkinat. Halutuimpia olivat pienet, söpöt ja hymyilevät tyttölapset. Monet sisarukset joutuivat eroon toisistaan, sillä harva ruotsalaisperhe oli valmis ottamaan useamman kuin yhden lapsen. Koti-ikävä vaivasi ja osa lapsista koki syyllisyyttä siitä, että olivat jättäneet muun perheen sotaa käyvään Suomeen.
Monet lapsista olivat jo ennestään henkisesti haavoittuneita sodan takia. Useat olivat joko evakkolapsia tai sotaorpoja tai molempia. Pahan olon oireilu, pelko- ja ahdistustilat, aggressiivinen käytös, vuoteenkastelu, aliravitsemus ja sairaudet eivät hetkessä parantuneet uudessa kodissa. Suojakeinona koti-ikävää vastaan monet lapsista kehittivät voimakkaan katkeruuden biologisia vanhempiaan kohtaan.
Sopeutuminen uuteen kotiin ja vieraskieliseen ympäristöön saattoi olla hidasta. Lasten turvallisuudentunne oli hävinnyt ja moni pyrki olemaan aina kiltti, ettei vain tulisi uudestaan hylätyksi. Osa lapsista koki pilkkaa ja kiusaamista, esimerkiksi vaatteistaan tai kielitaidottomuudestaan. Vanhemmista lapsista osa päätyi lastenkotiin tai piian, rengin tai lastenhoitajan asemaan. Osa puolestaan mykistyi täysin pitkäksikin aikaa.
Monella oli myös hyviä kokemuksia. Kieli oli pakko oppia nopeasti ja siten sopeutuminenkin nopeutui. Monien muistoissa sotalapsivuodet olivat lapsuuden parasta aikaa. Lämpimät kesät, huolettomuus ja tavaton yltäkylläisyys Suomeen verrattuna tekivät elämänmuutoksesta kokonaisvaltaisen. Sijaiskodissa ei ollut puutetta ruoasta, vaatteista tai kauniista esineistä. Sijaisvanhemmilla oli usein enemmän aikaa lapsille ja he saattoivat jopa leikkiä lasten kanssa. Tämä oli suomalaislapsista usein hämmästyttävää.
Lapselle Suomeen paluu oli usein uusi trauman paikka: edessä oli taas sopeutuminen vieraaseen ympäristöön ja vieraalta tuntuneeseen perheeseen, pula-ajan niukkuus, usein ahtaat ja puutteelliset asuinolosuhteet sekä mahdollisesti unohtuneen kielen uudelleen oppiminen. Suomalaisvanhemmat olivat sodan vaurioittamia ja jälleenrakennuskauden vilkkaimpina vuosina jatkuvasti poissa töiden takia. Muut lapset saattoivat kiusata, koska sotalapset erottuivat selvästi fyysisen hyvinvoinnin, hienompien vaatteiden ja kielen takia. Ja mikä pahinta, lapset oli petetty kahteen kertaan: ensimmäisen kerran heidät oli hylätty Suomessa ja nyt heidät oli hylätty uudestaan. Onneksi oli monia lapsia, joille kotiinpaluu oli haaveiden täyttymys ja kielikin muistui nopeasti mieleen.
Sotalasten äitejä leimattiin huonoiksi vanhemmiksi. Vanhempien näkökulmasta kotiin palanneen lapsen vaikea sopeutuminen, mahdollinen katkeruus ja viha, kaipuu takaisin Ruotsiin sekä kielitaidottoman lapsen koulunkäynnin ongelmat loukkasivat ja satuttivat sekä herättivät mustasukkaisuutta sijaisvanhempia kohtaan.
Jälkikäteen lastensiirtoja on usein pidetty virheenä. On kuitenkin syytä muistaa, ettei useimmilla perheillä ollut todellisia vaihtoehtoja. Lasten lähettäminen pois oli suuri uhraus, jonka seuraukset selvisivät vasta jälkikäteen. Hylkäämisen ja juurettomuuden tunteet seurasivat osaa sotalapsista myös aikuisuudessa. On tutkittu, että sotalapset sairastavat myöhemmällä iällä enemmän sydänsairauksia ja tyypin kaksi diabetesta. Näyttää siltä, että varhaisessa iässä koetulla stressillä, kuten sodanaikaisella erolla vanhemmista, voi olla elinikäisiä vaikutuksia yleiseen hyvinvointiin. Toisaalta on hyvä muistaa, että lastensiirtojen tarkoituksena oli pelastaa lapset elämälle ja tässä puolestaan onnistuttiin.
Lue lisää:
Sodassa koettua osa 1: Haavoitettu lapsuus. Toimittanut Sari Näre. WSOY 2007.
Sotalapsilla kohonnut sydäntauti- ja diabetesriski. Kirjoittanut Ulla Järvi. Lääkärilehti – Sotalapsilla kohonnut sydäntauti- ja diabetesriski (laakarilehti.fi) Luettu 15.11.2023.
Early life stress and later health. Kirjoittanut Hanna Alatalo. Microsoft Word – THL_Alastalo_RES114_2013.docx (julkari.fi) 5.11.2013. Luettu 15.11.2023.
Lappu kaulassa yli Pohjanlahden: suomalaisten sotalasten historia. Kirjoittanut Heikki Salminen. Siirtolaisinstituutti, 2007.
Hakusana: sotasukupolvi lapsi