Mikko Siitonen, Jenni Korhonen

Suomalaisten sotilaiden tunnemaisema syksyllä 1944

Jatkosodan päätyttyä suomalaiset sotilaat kokivat ristiriitaisia tunteita. Monet olivat helpottuneita rauhasta ja odottivat innolla kotiutumista, mutta epävarmuus tulevaisuudesta ja pelko mahdollisesta sotavankeudesta Neuvostoliitossa painoivat mieliä. Kesti kuukausia ennen kuin sotilaat pääsivät palaamaan koteihinsa. Lapin sodan alkaminen viivästytti kotiutumista entisestään, kun sotilaat joutuivat taistelemaan entisiä liittolaisiaan, saksalaisia, vastaan. Saksalaisten Lapissa käymä tuhoamissota sai monen suomalaissotilaan tuntemaan vihaa heitä kohtaan.  

Kun jatkosodan päättänyt Moskovan välirauha solmittiin syyskuussa 1944, suurin osa armeijasta jäi odottamaan kotiuttamista. Sotilaat eivät päässeet palaamaan koteihinsa heti, vaan odottelu kesti useamman kuukauden, marras-joulukuulle saakka. Takana olivat kesän ankarat ja traumatisoivat taistelut, joiden jälkijärkytys painoi yhä sotilaita. Monet tunsivat, että viimeiset kuukaudet olivat vanhentaneet heitä kymmenen vuotta sekä henkisesti että ruumiillisesti. Suomen uusi tilanne herätti levottomuutta ja tulevaisuus oli täynnä uhkaa. Pohjoissuomalaisilla ja karjalaisilla sotilailla oli lisäksi hätä evakkoina elävistä läheisistä.  

Valtaosalle sotilaista tieto rauhantulosta syyskuun alussa tuli helpotuksena ja toive pikaisesta kotiutuksesta heräsi. Mitään yhtenäistä ja jakamatonta kokemusta sotilailla ei ollut, vaan jokainen koki tilanteen omalla tavallaan. Jokaisella oli omia pelkoja, toiveita ja aavistuksia. Eräs yleisistä peloista oli sotavankeus ja pakkotyö Neuvostoliitossa. Epävarmuus ja tunne rauhan väliaikaisuudesta painoivat monia. Näitä mielialoja sodan johto seurasi tarkasti ja pyrki myös vaikuttamaan niihin. Se koettiin tärkeäksi, sillä joukkojen keskuudessa liikkui uutisten, huhujen, kuulopuheiden sekä puhtaiden kuvitelmien sekamelska. Sensuuri ja mielialanvalvonta ei enää riittänyt ylläpitämään suurta, yhteistä sotakertomusta.

Armeijan kotiuttamista hidasti Lapissa alkanut uusi sota entisiä liittolaisia, saksalaisia, vastaan. Yllättävän nopeasti monen suomalaissotilaan kauna ja viha kohdistuivat heihin. Saksalaisten Lapissa käyttämä poltetun maan taktiikka ja kotiutusten keskeytyminen aiheutti osassa suomalaissotilaita lähes verenhimoisia ajatuksia. Yllättäen asenteet myös venäläisiä kohtaan muuttuivat toiveikkaampaan ja myönteisempään suuntaan. Ei kuitenkaan kaikilla: osa oli loppuelämänsä katkera ja epäluuloinen Neuvostoliittoa kohtaan.

Oma lukunsa olivat ne, joiden aatemaailmana oli kommunisminvastaisuus, valkoinen Suur-Suomi ja jopa äärioikeistolaisuus. He saattoivat haaveilla maailmantilanteen keikahtamisesta ja jonkinlaisesta uusintaottelusta Neuvostoliiton kanssa. Jatkosodan jälkeisessä tilanteessa venäläisvihaa ei kuitenkaan voinut tuoda julki, vaan suut oli suljettava tiukasti.  

Kommunistisen aatemaailman omaaville sotilaille tilanne herätti toiveita. Kommunismi oli ollut pitkään kiellettyä, mutta välirauhan myötä kommunistien toiminta taas sallittiin. Rohkeus tuoda näitä mielipiteitä esiin kasvoi ja siihen yhdistyi perisuomalaista herravihaa upseereita kohtaan.  

Suomalaiset olivat jatkosodan loputtua tuntemattoman tulevaisuuden edessä. Tuskinpa kukaan kuitenkaan uskalsi ajatella tulevaisuudesta sellaista menestystarinaa, joka Suomella sotien jälkeisinä vuosikymmeninä oli edessä. 

Lue lisää: 

Rauhaton rauha Toimittanut Ville Kivimäki ja Kirsi-Maria Hytönen. Vastapaino, 2015. 

Time’s up

Time’s up

Hakusana: sotasukupolvi mies