Ville Kivimäki

Sodan traumat sodanjälkeisessä Suomessa

Toisen maailmansodan jälkeen moni suomalainen sotaveteraani kärsi psyykkisistä ongelmista. Sotatraumoista kärsivät sotilaat oireilivat usein univaikeuksilla ja painajaisilla, ja monet käyttivät liikaa alkoholia. Virallista mielenterveystukea oli vähän saatavilla, ja perheet joutuivat usein käsittelemään vaikeita asioita keskenään. Vaikka jotkut veteraanit puhuivat avoimesti kokemuksistaan, monet vaikenivat.  

Toisen maailmansodan aikana noin 18 000 suomalaissotilasta joutui psykiatriseen hoitoon. Heistä pääosa kärsi erilaisista sodan aiheuttamista psyykkistä ongelmista ja vammoista. Armeijan lääkintähuolto ja yleisemmin 1940-luvun psykiatria eivät vielä kuitenkaan tunnistaneet mitään ”sotatraumoja” sanan nykyisessä merkityksessä. Voidaan arvioida, että vain osa vaikeistakin psyykkisistä häiriöistä kärsineistä sotilaista hakeutui ja pääsi hoitoon.

Sama tilanne koskee sodanjälkeistä aikaa: ei ole olemassa kattavaa tietoa tai tilastoa siitä, kuinka moni entinen suomalaissotilas oirehti traumaattisia sotakokemuksiaan. Sotilaiden kotiinpaluuta ja perhe-elämää käsittelevien muistitietoaineistojen pohjalta voidaan kuitenkin sanoa, että monet veteraaneista olivat kokemustensa jäljiltä usein hermostuneita ja äkkipikaisia ja osa heistä käytti runsaasti alkoholia muistojensa turruttamiseksi.

Veteraanit oirehtivat sotakokemuksiaan etenkin unissaan. Sotatapahtumat palasivat mieliin painajaisten muodossa. Vuoteessaan pyörivä ja keskellä yötä huutaen heräävä puoliso tai isä on yleinen muistikuva sodanjälkeisistä vuosista. Veteraanit itse ovat kertoneet, että sotapainajaiset vaivasivat säännöllisesti heti sodan jälkeen, mutta usein ne harvenivat tai loppuivat kokonaan, kun siviiliarki alkoi täyttää päivät.

Veteraanien puolisoilla oli keskeinen rooli, kun sotilaat totuttautuivat siviilielämään. Sodan jälkeen avioeroja oli runsaasti verrattuna aiempaan, mutta monin verroin enemmän solmittiin kuitenkin uusia, kestäviä avioliittoja. Koska mitään varsinaista mielenterveysapua entisille sotilaille ei ollut tarjolla, sotakokemusten käsittely tai käsittelemättömyys jäivät yleensä perheiden sisäiseksi asiaksi.

Toisaalta sotaveteraanit tapasivat toisiaan monissa epävirallisissa merkeissä. Sotajuttuja käytiin läpi saunan lauteilla, illanistujaisissa tai kadulla kohdatessa. Osa veteraaneista ei halunnut puhua sotamuistoistaan ollenkaan, osa taas puhui hyvinkin paljon.

Kun 1960- ja 1970-luvuilla kiinnitettiin huomiota asunnottomin alkoholisteihin Suomessa, todettiin kuin ohimennen, että heistä monet olivat entisiä rintamamiehiä. 1900-luvun alkupuolella syntyneistä ikäluokista lähes kaikki miehet olivat olleet sodassa, joten tätä ei pidetty niin huomionarvoisena seikkana kuin nykyisin ajateltaisiin. Tamperelaisia alkoholistimiehiä 1970-luvulla tutkinut Lasse Murto kirjoitti näin: ”Lähes yhtä paljon kuin alkoholistit ryhmissään puhuivat naisista, he puhuivat sodasta. Erityisesti talvisota oli monelle yhteisenä kokemuksena helppo puheenaihe. He olivat tuolloin olleet yhteiskunnalle tarpeellisia.”

Sotakokemusten pitkäaikaisvaikutukset perheiden ja yksilöiden elämässä sekä koko suomalaisessa sodanjälkeisessä yhteiskunnassa ovat aiheita, joista edelleen kaivataan lisää tutkimusta. Täältä paljastuu sekä selviytymiskertomuksia että traumaattisia ihmiskohtaloita.

Lue lisää: 

Sota ihmisessä – totta, tarua ja unta. Posttraumaattisen stressihäiriön taustaa ja kuvaa sodan veteraanin mielenmaisemassa. Kirjoittanut Irmeli Hännikäinen. Sotainvalidien Veljesliitto, 2015. 

Murtuneet mielet. Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939–1945. Kirjoittanut Ville Kivimäki. WSOY, 2013. 

Rauhaton rauha. Suomalaiset ja sodan päättyminen 1944–1950. Toimittanut Ville Kivimäki ja Kirsi-Maria Hytönen. Vastapaino, 2015.  

Asunnottomien alkoholistien elinolosuhteet ja elämäntapa sekä yhteiskunnan toimenpiteet. Kirjoittanut Lasse Murto. Alkoholitutkimussäätiö, 1978.   

Sodan kasvattamat. Toimittanut Sari Näre, Jenni Kirves & Juha Siltala. WSOY, 2010. 

Hakusana: sotasukupolvi mies