Suomi miehittäjänä
Mikko Karjalainen
Suomi miehittäjänä
Vuonna 1941 Suomi valtasi takaisin talvisodassa menetetyt alueet ja laajensi valloituksia Itä-Karjalaan. Suurin osa alueen alkuperäisväestöstä pakeni miehitystä. Alueelle jääneitä jaoteltiin etnisin perustein: venäläinen väestö suljettiin kokoamisleireille ja karjalaisväestöä pyrittiin suomalaistamaan koulutuksen ja propagandan avulla. Suomalaiset perustivat miehitysalueille sotilashallinnon, joka pyrki liittämään alueen talouden Suomeen. Miehitys päättyi 1944, kun Neuvostoliiton hyökkäys pakotti suomalaiset vetäytymään.
Vuoden 1941 loppuun mennessä suomalaiset joukot olivat edenneet Laatokan koillispuolitse Syväri-joelle ja ottaneet koko Aunuksen kannaksen haltuun. Pohjoisempana oli edetty Petroskoihin ja Karhumäkeen. Karjalankannaksella suomalaiset olivat edenneet elo-syyskuun vaihteessa vanhan rajan yli, kunnes eteneminen pysähtyi Neuvostoliiton Leningradin suojaksi muodostaman linnoitetun vyöhykkeen eteen. Suomi oli siis vallannut talvisodassa menetetyt alueet takaisin ja edennyt ennen kaikkea Itä-Karjalassa pitkälle talvisotaa edeltäneiden rajalinjojen yli Neuvostoliiton maaperälle.
Sodanjohto perusteli Itä-Karjalan miehitystä siten, että se turvaisi Suomelle mahdollisimman helposti puolustettavan rajan Neuvostoliittoa vastaan. Taustalla vaikutti erittäin vahvasti ajatus talvisodassa koettujen menetysten korvaamisesta.
Suomalaisten miehittämällä alueella oli alkuperäisväestöä noin 90 000 henkeä, joista suurin osa oli lapsia, naisia ja vanhuksia. Valtaosa alkuperäisväestöstä oli paennut suomalaisten hyökkäyksen alta Neuvostoliiton sisempiin osiin. Suomalaiset kokosivat miehittämältään alueelta tuhansia (enimmillään yli 20 000 henkeä keväällä 1942) venäjänkielisiä asukkaita niin sanottuihin kokoamisleireihin. Tällä pyrittiin virallisesti ehkäisemään partisaanitoiminnan vaaroja, mutta käytännössä myös vahvistamaan suomensukuisen väestönosan asemaa miehitetyllä alueella.
Miehitetyn alueen hallintoa varten suomalaiset perustivat Itä-Karjalan sotilashallinto -nimisen organisaation, jonka tehtävänä oli alueen talouden – ennen kaikkea puutavaratuotannon – liittäminen Suomeen sekä toisaalta alueella elävän alkuperäisväestön yhdistäminen esimerkiksi opetus- ja valistustoiminnan myötä osaksi Suomea. Saksalaisten sotamenestyksen uskottiin tekevän mahdolliseksi sen, että Itä-Karjalasta ja sen väestöstä tulisi pysyvästi kiinteä osa Suomea.
Miehitetyn alueen alkuperäisväestön suomalaistamistoimet tarkoittivat käytännössä ennen kaikkea koulujen toteuttamaa kasvatustoimintaa. Niin ikään propagandakokouksilla, suomenkielisillä radiolähetyksillä ja paikannimistön muuttamisella suomenkieliseksi pyrittiin koko suomensukuinen Karjalan väestö sitomaan tiiviimmin Suomeen ja suomalaisuuteen.
Suomen miehitysaikaa kesti vuoden 1944 kesäkuuhun asti, kunnes Neuvostoliiton suurhyökkäys pakotti Suomen armeijan vetäytymään niin Itä-Karjalassa kuin Karjalankannaksella talvisotaa edeltäneiden rajojen sisäpuolelle.
Lue lisää:
Suomen jatkosota 1940-luvun kansainvälisen oikeuden näkökulmasta. Kirjoittanut Lauri Hannikainen. Maanpuolustuskorkeakoulu 2023. Saatavilla netistä: https://www.doria.fi/handle/10024/187693
Suur-Suomen kahdet kasvot. Itä-Karjalan siviiliväestön asema suomalaisessa miehityshallinnossa 1941–1944. Kirjoittanut Antti Laine. Helsinki 1982.
