Euroopan tie sotaan
Pia Puntanen, Mikko Siitonen, Jenni Korhonen
Euroopan tie sotaan – Suomi katsoo vierestä
Ensimmäisen maailmansodan perintö, 1930-luvun lama ja ääriaatteiden nousu sytyttivät toisen maailmansodan vuonna 1939. Sotien välisenä aikana 1920- ja 1930 –luvuilla Venäjästä tuli Neuvostoliitto ja monta uutta valtiota kuten Suomi itsenäistyi. Monessa maassa demokratia otti ensiaskeliaan, mutta ääriliikkeiden nousu kaatoi kansanvallan ja syntyi diktatuureja. Hitler nousi valtaan Saksassa ja pian Saksan laajenemishalu kiristi suurvaltojen suhteita. Suomen pyrkimykset pysytellä puolueettomana muuttuivat koko ajan vaikeammiksi.
Ensimmäisen maailmansodan perintönä Venäjän keisarikunta oli vaihtunut kommunistiseksi Neuvostoliitoksi, useita keisarikuntaan kuuluneita valtioita oli itsenäistynyt, ja ne olivat käyneet läpi sisällissodan. Suomi itsenäistyi vuonna 1917 ja sisällissota käytiin 1918. 1920-luvun alussa laaja kulkutautiepidemia tappoi miljoonia eurooppalaisia. Demokratia otti horjuvia ensiaskeleitaan ja ääriliikkeet ja -ideologiat hyötyivät sekavasta tilanteesta. Italia lähti ensimmäisenä fasismin tielle Benito Mussolinin johdolla 1922. Moni muukin Euroopan maa ajautui diktatuuriin seuraavina vuosina, kuten Puola (1926), Liettua (1926), Portugali (1926), Jugoslavia (1928), Romania (1930), Viro (1934), Latvia (1934), Kreikka (1936) ja Espanja (1939).
New Yorkin pörssiromahduksesta alkanut maailmanlaajuinen lama levisi Eurooppaan ja aiheutti massatyöttömyyttä ja inflaatiota. Ne levisivät myös Suomeen, jossa Lapuanliike tavoitteli valtaa muun muassa Mäntsälän kapinassa 1932. Suomen yhteiskuntajärjestelmä kesti paineen ja Lapuanliike hiipui osaksi demokraattista järjestelmää.
Suomessa olot tasaantuivat Lapuanliikkeen lakkauttamisen jälkeen 1932. Lainsäädäntöä kehitettiin ja elintaso nousi lamavuosien jälkeen. Suunta oli hyvä. Myös puolustusmäärärahoja nostettiin, mutta ne suunnattiin pääasiassa merivoimiin eikä muiden aselajien kehittämiseen. Suomi oli hakenut kumppaneita 1920-luvulla reunavaltioista ja Pohjoismaista mutta pyrkimykset eivät johtaneet liittoutumiseen. Toisaalta Suomen ja Neuvostoliiton suhteet olivat vuonna 1920 solmitun Tarton rauhan jälkeen pysyneet rauhallisina ja maiden välille solmittiin hyökkäämättömyyssopimus vuonna 1932.
Euroopan turvallisuutta uhkasivat ennen kaikkea vuonna 1933 Saksassa demokraattisilla vaaleilla valtaan noussut Adolf Hitler ja hänen kansallissosialistinen puolueensa. Hitlerin päämäärä oli laajentaa Saksaa erityisesti itään ja hankkia sille hallitseva asema Euroopassa sotaa kaihtamatta. Hän halusi romuttaa ensimmäisen maailmansodan rauhansopimukseen ja Kansainliittoon perustuvan järjestelmän Euroopassa. Kommunisminvastaisuus ja juutalaisviha olivat kansallissosialistien käyttövoimaa.
Hitlerillä oli kyky käyttää tilaisuuksia hyväkseen edistääkseen tavoitteitaan. Hänen johdollaan Saksa alkoi liittää alueita itseensä ilman sotilaallisia keinoja. Muut maat tyytyivät seuraamaan tapahtumia vierestä, tosin vastalauseiden kera.
Aatteiden välinen taistelu leimahti sodaksi ensimmäisen kerran Espanjan sisällissodassa vuonna 1936, jolloin vallasta taistelivat vasemmisto ja fasistit. Ulkomaat sotkeutuivat kolme vuotta kestäneeseen sisällissotaan ja sitä pidetään monella tapaa toisen maailmansodan esinäytöksenä.
Vuonna 1938 alkoi kriisi, joka uhkasi jo koko Euroopan rauhaa. Saksa vaati Tšekkoslovakian saksankielisiä alueita osaksi valtakuntaansa. Suurvaltojen neuvottelujen seurauksena Münchenissä solmittiin sopimus, jossa Iso-Britannia, Ranska ja Italia lupasivat, että Saksa saa vaatimansa alueet muiden suurvaltojen estämättä. Pääministeri Neville Chamberlain kehui Lontooseen palattuaan sopimuspaperia sanoen, että ”tämä takaa rauhan meidän ajaksemme”.
Suomessa arvioitiin, että jos sota Euroopassa syttyisi, se käytäisiin Saksan sekä Ison-Britannian ja Ranskan välillä. Neuvostoliitto puolestaan oli aloittanut varautumisen Saksan hyökkäykseen tehostamalla puna-armeijan taistelukykyä ja pyrkimällä varmistamaan turvallisuutensa Suomenlahden suunnalta. Neuvottelut puolustuksellisesta yhteistyöstä Suomen kanssa tyrehtyivät alkuunsa. Myös Suomi kehitti omia puolustusvoimiaan ja Euroopan mittakaavassa puolustusmäärärahat olivat suurehkoja. Jälkikäteen arvioituna rahaa ei kuitenkaan käytetty viisaasti: merivoimia kehitettiin muiden aselajien kustannuksella.
Euroopan tilanne kärjistyi uudestaan vuoden 1939 aikana, kun Saksa sopimusten vastaisesti miehitti Tšekkoslovakian ja esitti aluevaatimuksia myös Puolalle. Länsivallat antoivat Puolalle turvatakuut. Stalin puolestaan käytti tilannetta hyväkseen kilpailuttamalla osapuolia parhaan sopimuksen saamiseksi. Tätä kaikkea seurattiin Suomessa kasvavan huolen vallassa.
Suursodan syttymiseen ei silti Suomessa haluttu uskoa, joten hallituksen mielestä Suomi saattoi jatkaa puolueettomuuslinjaansa, ylläpitää poliittisia suhteita ulkomaihin ja käydä kauppaa useiden maiden kanssa. Vaikka Kansainliiton toimintakykyyn ei enää uskottu, Suomessa vallitsi vahva laillisuuden ja kunnioituksen perinne.
Lue lisää:
Suomen sodat 1939–1945: selviytyminen maailmansodasta. Kirjoittanut Pekka Visuri, Pasi Kesseli, Carl-Fredrik Geust. Docendo 2024.
Talvisodan pikkujättiläinen. Toimittanut Jari Leskinen ja Antti Juutilainen. WSOY 1999.
