Jenni Kirves

Kotirintaman sankarittaret

Millainen oli naisen rooli kotona, kun mies oli sodassa? Moni nainen totesi, että työ oli hyvä asia, koska se piti kiinni elämässä, eikä ollut aikaa vaipua epätoivoon. Naisten onni oli se, että vaikka maailma kaatui ympärillä, arki oli hoidettava. Siinä missä miehillä oli asemasodan aikana mahdollisuus lepoon, kotirintaman naisten töissä ei ollut taukoa. Rintama oli täysin riippuvainen kotirintaman kestokyvystä ja äitien kyvystä ”multitaskata”. ”Vie mennessäs, tuo tullessas” oli kotirintaman naisten tunnuslause. 

Kotirintamantyö oli raskasta ja siitä puuttui kaikki glamour ja jännitys, joka liittyi lottiin. Sotavuosina naiset pitivät huolta lapsista ja eläimistä, kuten jo ennen sotaa. Tämän lisäksi piti hoitaa miestenkin työt: viljellä maat, hakata polttopuut ja kuskata ratikoita. Naiset tekivät tehtaissa ammukset, joita ilman ei olisi pärjätty rintamalla. He leipoivat leivät, joita miehet rintamalla söivät ja tekivät ne vaatteet, joita miehet rintamalla käyttivät. Tarvittiin lumipukuja, villasukkia ja villaisia ampumasormikkaita, joita ilman miehet olisivat paljastuneet viholliselle tai paleltuneet hengiltä. Itse asiassa, miesten henki suorastaan riippui naisten käsityötaidoista.

Kaikille kuuluva työvelvollisuus tuotti hankaluuksia varsinkin pienten lasten äideille. Lastenhoito oli liian kallista ja moni nainen päätyi lähettämään lapsensa sotalapseksi Ruotsiin tai muihin Pohjoismaihin. Usein isät rintamalla vastustivat ajatusta ymmärtämättä kotirintaman vaikeuksia. Kaikkein pahinta oli lasten nälkä ja Ruotsin ruokavarat houkuttivat. Luultiin, että sota loppuisi pian ja lapset olisivat poissa vain hetken.

Naisten rooli oli luoda ympärilleen turvallisuuden tunnetta, vaikka maailma heidän ympärillään oli hajoamispisteessä. He yrittivät säilyttää elämää ja synnyttää uutta. He pitivät yllä tavanomaisia rutiineja ja yrittivät tehdä ympäristönsä kauniiksi, miehiä varten. Naisten oli sodan aikana pidettävä yllä optimistista mielialaa. Ideana oli se, että hyvät, isänmaalliset naiset eivät saanet rasittaa rintamalla olevia miehiä omilla huolillaan ja siten vaikuttaa kielteisesti miesten taistelumotivaatioon.

Äidin rooli oli lähes myyttinen sota-aikana eikä heillä ollut varaa ryhtyä hysteerisiksi. Lapset käytännössä kestivät lähes mitä vain, kun lähellä on turvallinen aikuinen. Äidit, jotka olivat valmiita uhraamaan poikansa, olivat sankarittaria. Nukuttiin vaatteet päällä, jotta päästäisiin nopeasti suojaan, sillä ilmapommituksia saattoi tulla useita yössä. Pommisuojan puuttuessa, äiti heittäytyi lapsensa päälle ja suojasi tätä ruumiillaan. Joskus löytyi elävä lapsi kuolleen äitinsä alta. Yleistä oli mennä sänkyyn yhdessä, jotta ”jos kuollaan, kuollaan edes yhdessä”.

Ja kaiken tämän naiset tekivät kiitollisuudella, koska miehet puolustivat heitä ja lapsia rintamalla oman henkensä uhalla. Oli tärkeää tehdä oma osuutensa valittamatta ja ilolla. Naiset tunsivat syyllisyyttä, koska he pääsivät ikään kuin ”helpommalla” kotirintamalla. Kuitenkin kotirintaman naiset tekivät uuvuttavaa ja yksitoikkoista työtä, ja se jos joku oli sankaruutta. 

Lue lisää: 

Tuntematon emäntä. Kotirintama kertoo. Kirjoittaneet Hintikka Onerva & Häppölä Kirsti. Maahenki, Jyväskylä 2006.  

Näin taisteli kotirintama. Toimittaneet Veli Aarrela ja Erkki Rännälli. Lapin Maakuntaliitto ry., Rovaniemi 1991.  

Naiset kertovat sodasta. Toimittaneet Mirja Hakko, Rintamanaisten Liitto ry. 1988.