Mottitaktiikka
Markku Riittinen
Mottitaktiikka
Ennen talvisotaa ei mottitaktiikkaa sellaisenaan tunnettu eikä sitä mainittu puolustusvoimien ohjesäännöissä. Mottitaktiikassa vihollisen joukot saarretaan joka puolelta, jotta joukkojen huolto vaikeutuu ja taistelutahto madaltuu. Suomalaiset käyttivät mottitaktiikkaa menestyksekkäästi erityisesti talvisodassa saavuttaen useita torjuntavoittoja.
Talvisodassa suomalaisten suunnitelmissa oli tuhota teitä pitkin etenevät neuvostojoukot hyökkäämällä niiden sivustaan ja selustaan. Laatokan ja Jäämeren välisellä harvateisellä erämaarintamalla hyökkäävät neuvostojoukot olivat kuitenkin paljon arvioitua suurempia. Suomalaisten hyökkäykset eivät aluksi onnistuneet, koska vihollisella oli niin paljon joukkoja ja tulivoimaa.
Ennen pitkää suomalaisten hyökkäykset alkoivat tuottaa tuloksia. Vaikka vihollista ei heti kyetty tuhoamaan, joukot onnistuttiin pilkkomaan useisiin saarroksiin (saarros = vihollinen tai tietty alue ympäröidään, estäen liikkumisen sisään tai ulos) esimerkiksi Laatokan Karjalassa, Kuhmossa ja Raatteen tiellä. Saarretut joukot eivät kuitenkaan antautuneet, kuten aluksi kuviteltiin. Vain Raatteen tiellä saarretut joukot kyettiin nopeasti tuhoamaan.
Suomalaisten hyökkäykset saarroksia vastaan epäonnistuivat ja saarrettujen joukkojen puolustautuessa sitkeästi. Raskaan tykistön puute vaikeutti tulivoimaisten saarrosten tuhoamista. Suomalaiset ryhtyivätkin kehittämään tarkoituksenmukaista taktiikka. Saarroksia vartioitiin kaikista suunnista estäen apujoukkojen pääsy ja materiaalitoimitukset. Vain suurimpiin saarroksiin neuvostoilmavoimat pystyivät toimittamaan ilmateitse jonkin verran välttämättömiä tarvikkeita.
Laatokan Karjalassa saarroksia alettiin tammikuun 1940 lopulla kutsua moteiksi. Nimen alkuperästä ei ole täyttä varmuutta. Se voisi tulla halkomotista; motti tarkoittaa kuutiota halkoja pinossa. Toinen selitys on Lemetin alueella sijainneen viestikeskuksen, peitenimeltään ”Motti”, nimen siirtyminen tarkoittamaan samoihin aikoihin Lemetin alueelle saarrettua neuvostojoukkoa. Muitakin selityksiä on esitetty. Motti-termi levisi nopeasti Laatokan Karjalassa yleiseen käyttöön ja pian myös muille rintamille sekä ulkomaille. Motilla on tuosta alkaen tarkoitettu omista joukoistaan eristettyä sotilasosastoa tai sen halussa olevaa aluetta. Mottitaktiikan kehittäjänä Laatokan Karjalassa ansioitui erityisesti Jääkäripataljoona 4, komentajanaan majuri Matti Aarnio, joka saikin talvisodasta lempinimen ”Motti-Matti.”
Mottien tuhoamiseksi varustettiin hyökkäävä joukko iskuosastoksi konepistoolein, kasapanoksin, käsikranaatein ja polttopulloin. Tykistöllä ja kranaatinheittimistöllä ”pehmitettiin” mottia. Sen jälkeen iskuosasto hyökkäsi suojaista reittiä motin sisään ja sisältäpäin vyörytti vihollisasemat, jotka oli rakennettu ampumaan motista ulospäin.
Mottien vartioiminen ja tuhoaminen sitoi huomattavan paljon suomalaisia joukkoja sodan loppuun asti. Kaikkia Kuhmon ja Laatokan Karjalan motteja ei kyetty tuhoamaan talvisodan loppuun mennessä. Rauhan tulo pelasti moteissa nälkiintyneet neuvostosotilaat.
