Jenni Kirves

Miesten tunnemaisema sodan jälkeen

Millaiset olivat miesten tunnelmat rauhan tulon jälkeen? Alun hämmennyksen jälkeen tuli suunnaton riemu – tappaminen oli vihdoinkin loppunut. Sanottiin: ”Paska reissu mutta tulipa tehtyä”. Sota oli viheliäinen kokemus, muttei sitä olisi kestänyt ilman rakkautta isänmaahan. Sanottiin myös, ettei yksikään mies ollut sodan jälkeen entisellään.

Tunnelmat olivat sodan jälkeen ristiriitaisia. Toisaalta teki mieli juhlia ja ottaa ilo irti elämästä. Toisaalta ajateltiin kaikkia niitä tuhansia sankarivainajia, jotka eivät olleet selvinneet sodasta. Kuinka hävittyyn sotaan piti suhtautua? Olivatko kaikki ne miehet kuolleet turhaan? Ajatus oli liian kivulias edes ajateltavaksi.

Miehiä ei otettu vastaan sankareina. He olivat kahden hävityn sodan sotilaita, eikä siitä sankarinseppeleitä jaettu. Miehet kutsuivat itseään ohiammutuiksi, sattuman kaupalla eloonjääneiksi. Kuitenkin Suomelle olisi käynyt huonosti, jos miehet eivät olisi onnistuneet pitämään puoliaan sodan lopulla. Suomi oli ainoa Saksan puolella sotinut maa, jota ei miehitetty. Sitä voi pitää ihmeenä.

Miehiä kotiutetaan Rovaniemellä marraskuussa 1944. Sota vaikutti jokaiseen sen kokeneeseen. Monet kantoivat rintamalta kotiin katkeruutta, syyllisyydentuntoja ja painajaisia. SA-kuva.

Sodan jälkeiselle ajalle oli tyypillistä tietynlainen kyynisyys. Usko ihmiskunnan hyvyyteen oli mennyt. Miehistä tuli myös nihilistejä, mikä tarkoittaa kaikkien vallitsevien arvojen kieltämistä. He olivat oppineet pelkäämään liiallista aatteen paloa. Vahvana eli myös kokemus kaiken sattumanvaraisuudesta ja väliaikaisuudesta.

Monet miehet tunsivat katkeruutta sodalle menetetystä nuoruudesta. Nuoret veteraanit tunsivat itsensä vanhoiksi kaiken nähneiksi miehiksi. Sodan jälkeinen aika oli yksilöllisyyden aikaa. Heidän pahin pelkonsa oli joutua takaisin valtion ohjailtaviksi. Ihmiset olivat kyllästyneet asettamaan yhteisön edun oman etunsa edelle.

Monet vaikenivat sodasta. Yksi syy siihen oli Suomen sodan jälkeinen asema Neuvostoliiton valvonnan alla. Jouduttiin varomaan ilmiantoja. Sodasta puhujat saivat helposti sotahullun leiman.

Koettiin myös, etteivät sotaa kokemattomat voisi sitä ymmärtää ja siksi heille on turha puhua sodasta. Toiset veteraanit tiesivät puhumattakin mitä se on. Lisäksi puhe omista kärsimyksistä tulkittiin helposti itsekkyydeksi – sankarivainajille oli käynyt vielä huonommin. Eloonjääneillä ei ollut lupa valittaa.

Syy vaikenemiselle oli sekin, ettei ollut mitään sankarillista kerrottavaa. Suurin osa miehistä soti sotansa kotirintamalla tai takalinjassa. Kuvassa kenttäkeittiö vuodelta 1944. SA-kuva.

Yksi syy vaieta oli trauma. Miehet eivät olisi kyenneet sanallistamaan kokemuksiaan, vaikka olisivat halunneetkin. He eivät siis olisi hyötyneet kriisiterapiasta. Myös lapsia haluttiin suojella sodan julmuudelta. Isät eivät siis vaienneet pahuuttaan vaan hyvyyttään, suojellakseen viattomia lapsiaan.

Lisäksi viiden sotavuoden jälkeen miehet olivat täysin kyllästyneitä sotaan. Siinä ei haluttu märehtiä vaan suuntauduttiin eteenpäin.

Monet miehistä palasivat siviiliin erilaisten syyllisyyden tunteiden piinaamina.

Monille sotilaille sodan karmeimpiin muistoihin kuului viereisen kaverin kuolema ja itsesyytökset omasta eloonjäämisestä.

Eräs syyllisyyden tunteita aiheuttanut asia oli sotilaan taistelussa tuntema pelko. Hyvä sotilas kun ei saanut tuntea pelkoa. Kaikki sitä kuitenkin tunsivat. Kuvan sotilas on kuvattu taistelun keskellä. SA-kuva.

Syyllisyyttä aiheuttivat myös ne pahat teot, joita sodassa jouduttiin tekemään. Ihmisen läheltä tappaminen, kasvokkain oli traumaattista. Kaukaa ampuessaan sotilaat eivät kokeneet ampuvansa ihmisiä vaan vihollisia.

Lisäksi podettiin syyllisyyttä sodan aikana tehdyistä moraalittomuuksista. Sukupuolitaudit yleistyivät kansan eläessä sodan aikana viimeistä päivää.

Jatkosodan aikana ja sen jälkeen väkivaltaisuus ja rikollisuus kasvoivat räjähdysmäisesti. Monet hoitivat psyykettään alkoholin ja huumeiden avulla. Kaikki eivät päässeet näistä aineista eroon sodan jälkeenkään. Heistä sanottiin, että he olivat jääneet juoksuhautoihin.

Lue lisää:

He selvisivät sodasta. Kirjoittanut Jenni Kirves, WSOY 2024.

Sotaromaani. Tuntemattoman sotilaan käsikirjoitus. Kirjoittanut Väinö Linna. WSOY, Helsinki 2000.

Ahdistettu nuoruus. Kirjoittanut Viljo Saraja. Kirjokansi, Turku 1945.

Mennään kun käsketään! Nuorten miesten jatkosota. Kirjoittanut Vilho Kankare. Otava. Helsinki 2011. (Alun perin yritti saada kustannussopimusta 1947, mutta hylättiin todennäköisesti inhorealismin takia)