Arviot puna-armeijasta
Pasi Kesseli, Carl-Fredrik Geust
Miten puna-armeijaa arvioitiin Suomen sotilasjohdossa syksyllä 1939
Syksyllä 1939 Suomen sotilasjohto yritti selvittää, uhkaisiko Neuvostoliitto Suomea sodalla. Tietoa kerättiin monin tavoin, muun muassa tiedustelun, ilmakuvausten ja sotilasasiamiesten avulla. Vaikka puna-armeijan joukkojen määrää ja laatua arvioitiin tarkasti, arviot olivat osin ristiriitaisia. Talvisota osoitti, että tietoa oli paljon, mutta Neuvostoliiton todelliset aikeet ymmärrettiin väärin.
Elokuun lopussa 1939 yleisesikunnan maavoimatoimisto arvioi, että Neuvostoliitto pyrkisi pysyttelemään erossa Euroopassa mahdollisesti syttyvästä sodasta. Arviossa kuitenkin uskottiin, että Neuvostoliitto saattaisi silti yrittää vallata Suomen tai ainakin osia Kaakkois-Suomesta. Mahdollinen hyökkäys voisi kohdistua erityisesti Karjalan kannakselle ja tapahtuisi yllättäen. Hyökkäysvalmisteluja saatettaisiin peitellä naamioimalla ne sotaharjoituksiksi tai raja-alueiden puolustusvalmisteluiksi.
Neuvostoliittoa koskevaa tiedustelua johti yleisesikunnan tilastotoimisto. Se keräsi tietoa monin tavoin: rajantakaisilla tiedustelupartioilla, haastattelemalla Neuvostoliitossa käyneitä ihmisiä ja salaisten asiamiesten avulla. Erityisesti Pohjois-Suomessa seurattiin Jäämeren meriliikennettä ja ilmavoimien toimintaa radiotiedustelulla, jolla pyrittiin kuuntelemaan puna-armeijan radioviestejä ja paikantamaan sen radioasemia. Tärkeä tiedustelukeino olivat myös salaiset ilmakuvaus- ja vakoilulennot Neuvostoliiton alueelle. Kesän ja syksyn 1939 aikana tietoa kertyi paljon, mutta se oli hajanaista, eikä kokonaiskuvaa ollut helppo muodostaa.
Syksyn aikana havaittiin, että Neuvostoliiton joukkojen määrä Suomen rajan tuntumassa kasvoi. Tiedustelutietojen mukaan Karjalan kannakselle ja Itä-Karjalaan oli tuotu useita armeijan divisioonia. Tästä huolimatta tilastotoimisto arvioi vielä lokakuussa, ettei Neuvostoliiton toiminta ollut tavallisuudesta poikkeavaa.
Tilastotoimisto arvioi myös puna-armeijan laatua. Vakinaisten joukkojen katsottiin olevan hyvin koulutettuja, mutta monien muiden joukkojen koulutus ja varustus olivat puutteellisia. Kaluston laatua pidettiin enintään keskinkertaisena ja joukkojen huollossa arvioitiin olevan merkittäviä puutteita. Myös upseeriston koulutustasoa pidettiin heikkona. Johtopäätöksenä oli, ettei puna-armeija ollut tuolloin eikä lähitulevaisuudessa erityisen sotakelpoinen, eikä Neuvostoliiton uskottu ryhtyvän sotaan.
Ristiriitaisia arvioita
Tilastotoimiston arvio erosi siis maavoimatoimiston arviosta, jossa sodan mahdollisuutta pidettiin todellisena. Maavoimatoimisto tarkasteli uhkaa Suomen puolustusmahdollisuuksien näkökulmasta, kun taas tilastotoimisto arvioi puna-armeijaa enemmän sellaisenaan. Koska arviot olivat ristiriitaisia, suomalaiset sotilasasiamiehet pyrkivät varmistamaan tietoja itse paikan päällä. Sotilasasiamiehen apulainen kapteeni Uljas Käkönen matkusti marraskuun 22. päivän tietämillä Leningradiin. Hän havaitsi poikkeuksellisen suuria joukkoja, joista osa oli jo liikkeellä kaupungista pohjoiseen. Sotilasasiamiehet arvioivat sodan alkavan viikon kuluessa.
Marraskuun 25. päivänä yleisesikunnan tiedusteluosasto sai valmiiksi arvion puna-armeijan joukoista itärajalla. Joukkoja arvioitiin olevan Suomen rajalla noin 15 divisioonaa (eli 200 000 miestä). Todellisuudessa joukkoja oli vielä enemmän. Tästä huolimatta tiedusteluosasto piti hyökkäystä epätodennäköisenä. Vain viisi päivää myöhemmin tämä arvio osoittautui dramaattisella tavalla virheelliseksi, kun puna-armeija hyökkäsi Suomen itärajan yli laajalla rintamalla.
Talvisota osoitti, että pelkkä tiedon määrä ei riitä, jos sen merkitystä ei ymmärretä oikein. Suomen sotilasjohdolla oli syksyllä 1939 käytössään runsaasti tietoa Neuvostoliitosta, mutta tiedot olivat hajanaisia ja niitä tulkittiin ristiriitaisesti. Osa arvioista osui oikeaan, osa ei ja osa perustui toiveajatteluun. Neuvostoliiton todelliset aikeet yllättivät suomalaiset.
