Suomen kenttätykistö
Pasi Kesseli
Suomen kenttätykistön kehitys talvi- ja jatkosodassa
Suomen kenttätykistö kehittyi runsaassa kahdessa vuosikymmenessä pienistä ja puutteellisesti varustetuista joukoista poikkeuksellisen tehokkaaksi aselajiksi. Tulen tarkkuus, liikkuva tulenjohto ja useiden patteristojen tulen keskittäminen tekivät suomalaisesta tykistöstä jatkosodan lopulla maailman huippua. Kesän 1944 ratkaisutaisteluissa sen tulella oli keskeinen merkitys Neuvostoliiton suurhyökkäyksen pysäyttämisessä.
Tykistön päätehtävä oli 1920-luvulta alkaen jalkaväen taistelujen tukeminen. Tulta pyrittiin keskittämään mahdollisimman tehokkaan vaikutuksen aikaansaamiseksi. Tykistö jaettiin divisioonien ja armeijakuntien tykistöön. Divisioonaan kuului kolme patteristoa. Patteristossa oli 12 tykkiä. Perusyksikkönä oli patteri, jossa oli yleensä neljä tykkiä. Divisioonan tykistöä vahvennettiin armeijakunnan patteristoilla, joiden määrä vaihteli tilanteen mukaan. Lisäksi vierekkäisten divisioonien tykistö pystyi usein ampumaan toistensa vastuualueille. Tämä mahdollisti useiden tuliyksiköiden tulen keskittämisen halutulle alueelle.
Myös tulen tarkkuuteen kiinnitettiin huomiota. Ampuma-arvojen laskennassa otettiin huomioon ammuksen lentorataan vaikuttavat korjaustekijät, tykkien ja maalien tarkat sijainnit, tykkien suuntaus sekä sääolosuhteet. Tykistön sääasemat selvittivät sääpallojen avulla eri korkeuksilla vallinneita tuuli- ja lämpötilaolosuhteita.
Tulenjohto kehitettiin liikkuvaksi, koska suomalaisessa metsämaastossa tulenjohtoa ei yleensä voitu toteuttaa kiinteistä tulenjohtopaikoista kiinteine viestiyhteyksineen. Tämä edellytti kannettavaa kenttäradiota, josta jo ennen talvisotaa tuli liikkuvassa tulenjohdossa pääyhteysväline.
Kalusto oli sodan alussa puutteellista
Talvisotaan perustettiin 27 patteristoa ja yhdeksän erillistä patteria. Sodan alkaessa tykistöä vaivasi tykkikaluston ja ampumatarvikkeiden pula. Patteristot olivat pääasiassa sekapatteristoja, joihin kuului kahta eri tykkimallia. Tykistön ampumatarvikkeita oli talvisodan alussa varastoissa erittäin vähän, mikä rajoitti tulenkäyttöä. Sodan aikana ampumatarvikkeita saatiin hankituksi lisää. Merkittävät täydennykset tulivat kuitenkin vasta sodan jälkipuoliskolla, eivätkä ne enää vaikuttaneet suuresti sodan lopputulokseen. Puutteista huolimatta suomalainen tykistö tuki jalkaväen taistelua talvisodassa tehokkaasti.
Tykistöön panostettiin jatkosotaan mennessä
Jatkosotaan mennessä tykistöön oli panostettu huomattavasti. Patteristojen määrä oli jatkosodan alussa 77 eli yli kaksinkertainen talvisotaan verrattuna. Tykkikalusto oli selvästi parempaa ja ampumatarviketilanne myös kohtalaisen hyvä, varsinkin kevyellä tykistöllä. Tykkimäärän lisääntyessä sekapatteristoista päästiin eroon. Jatkosodan aikana patteristoja perustettiin vielä lisää siten, että enimmillään niitä oli vajaat sata. Sodan aikana tykkien määrä kasvoi myös sotasaalistykkien käyttöönoton myötä.
Merkittävin tykistötaktiikkaan vaikuttanut uudistus jatkosodan aikana oli korjausmuuntimen käyttöönotto heinäkuussa 1943. Korjausmuunnin oli ampuma-arvojen laskemisessa käytetty apuväline, joka nopeutti ja yksinkertaisti tulenkäyttöä. Sen avulla yksi tulenjohtaja pystyi antamaan korjauskomennon kaikille hänen käyttöönsä annetuille tuliyksiköille samalla komennolla, ei jokaiselle patterille erikseen. Tämä oli ainutlaatuista maailmassa tuohon aikaan.
Korjausmuuntimen tehokkuus ja nopeus kävivät selväksi kesäkuun puolivälissä 1944 Siiranmäen taistelussa, jossa kyettiin keskittämään kymmenen patteriston tuli. Ihantalassa pystyttiin keskittämään 20 patteriston ja yhden järeän patterin tuli. Tykistön tulta keskitettiin kesällä 1944 kaikissa muissakin ratkaisutaisteluissa, joita käytiin Äyräpäässä, Vuosalmella, Viipurinlahdella, Nietjärvellä ja Ilomantsissa. Tykistön teho oli yksi keskeisistä tekijöistä Neuvostoliiton joukkojen pysäyttämisessä kesällä 1944.
Lue lisää:
Pasi Kesseli, Tykistö taistelee tulellaan. Tykistötaktiikan kehitys Suomessa itsenäisyytemme aikana, Edita 2017.
