Olli Kleemola

Veteraanien järjestäytyminen Suomessa 1940–1980

Suomen Aseveljien Liitto lakkautettiin vuonna 1945. Meni pitkään, ennen kuin veteraanit alkoivat perustaa uudelleen etujärjestöjä. 1950-luvun loppupuolella perustettiin Sotaveteraaniliitto, 1960-luvulla Rintamamiesveteraanien Asunto- ja Tukiliitto sekä vuonna 1980 Rintamanaisten Liitto. Järjestöjen toiminta keskittyi esimerkiksi asumisen tukemiseen sekä edunvalvontaan eli veteraanien oikeuksien edistämiseen. Jo sotavuosina perustettu Sotainvalidien Veljesliitto keskittyi edunvalvonnan ohella vammojen hoitoon. 

Talvisodan päätyttyä veteraanit järjestäytyivät pääasiassa kahteen järjestöön: joko vuonna 1940 perustettuun Suomen Aseveljien liittoon tai Sotainvalidien Veljesliittoon. Aseveliliitto harjoitti jatkosodan vuosina monimuotoista edunvalvonta- ja avustustoimintaa veteraanien ja heidän omaistensa keskuudessa ja ylläpiti maanpuolustus- ja asevelihenkeä. Sotainvalidien Veljesliitto keskittyi edunvalvonnan ohella myös vammojen hoitoon.

Aseveliliitossa oli yhteensä 235 000 jäsentä sekä toimivat viranomaisyhteydet. Jatkosodan jälkeen voimistunut äärivasemmisto vaati kuitenkin järjestön lakkauttamista. Aseveliliiton toiminta päättyi tammikuussa 1945, jonka jälkeen fyysisesti vammautumattomilla rintamamiehillä ei ollut edunvalvontajärjestöä. Sen sijaan Sotainvalidien Veljesliittoa ei lakkautettu. 

Sota-aikana rintamamiehille oli luvattu maata kiitokseksi uhrauksista. Yksi ensimmäisiä ja merkittävimpiä lainsäädännöllisiä uudistuksia sodanjälkeisessä Suomessa olikin maanhankintalaki toukokuussa 1945. Laki kuitenkin koski vain perheellisiä rintamamiehiä ja rintamalla palvelleita, joten noin 20 000–25 000 veteraania jäi ilman asuntoa. Vaikka laki koettiin epäoikeudenmukaisena, sodan jälkeinen ilmapiiri ei suosinut uuden järjestön perustamista. Myös epävirallinen aseveliapu ja vertaistuki tarjosivat tukea veteraaneille. 

Viimein vuonna 1957 perustettiin Rintamamiesten Asuntoliitto kattojärjestöksi paikallisille maanhankintayhdistyksille. Asuntoliitto pyrki organisoimaan rintamamiehille tarkoitettujen talojen rakentamista eri puolille Suomea, sillä monin paikoin asuntorakennustoiminta ei edennyt toiveiden mukaisesti.

Sotaveteraanien huoltoyhdistyksiä perustettiin eri paikkakunnilla 1960-luvun alussa.  Huoltoyhdistykset ja Asuntoliitto yhdistyivät vuonna 1964 ja muutti nimensä Sotaveteraaniliitoksi. Uuden järjestön toiminnassa korostui huoltotoiminta ja sosiaalinen auttaminen. Jäsenmäärä kasvoi nopeasti, ja vuonna 1970 siihen kuului jo yli 100 000 entistä rintamamiestä. Vuonna 1964 perustettiin vielä Rintamamiesveteraanien Asunto- ja Tukiliitto ajamaan ennen kaikkea asuntoa vaille jääneiden veteraanien asiaa. Kaksi samankaltaista järjestöä joutuivat kilpailuasetelmaan keskenään. 

Myös monet entiset lotat, sotilaskotisisaret, sairaanhoitajat sekä muut sotaponnisteluihin osallistuneet naiset kokivat, että he tarvitsivat oman järjestön ajamaan etujaan ja tarjoamaan vertaistukea. Vuonna 1970 alkoi paikallisyhdistysten perustaminen ja kymmenen vuotta myöhemmin perustettiin valtakunnallinen kattojärjestö, Rintamanaisten Liitto. Sen päätehtävänä oli naisten aseman parantaminen kuntoutus- ja eläketurva-asioissa. Tavoitteena oli saattaa rintamalla palvelleet naiset tasa-arvoiseen asemaan miesten kanssa.