Carl-Fredrik Geust, Pasi Kesseli

Mannerheim-linja eli Suomen pääpuolustuslinja talvisodassa

Teksti sisältää linnoituksiin liittyviä termejä. Tekstin lopussa on sanasto auttamassa ymmärtämistä. Selitetyt sanat on lihavoitu.

Mannerheim-linjaksi kutsutaan Suomen pääpuolustuslinjaa eli pääasemaa talvisodassa. Pääasema kulki Karjalan kannaksen poikki Suomenlahdelta Laatokalle. Mannerheim-linja oli 132 kilometriä pitkä. Puolustuslinja koostui kantalinnoitteista, kuten kestävistä betonisista bunkkereista, sekä kenttälinnoitteista, kuten juoksuhaudoista sekä puusta ja kivistä rakennetuista korsuista. Lisäksi pääasemassa oli piikkilanka- ja panssariesteitä. 

Suomen itsenäistymisen jälkeen Karjalan kannaksen linnoittamista pidettiin tärkeänä ja kiireellisenä tehtävänä. Niinpä kantalinnoitteiden eli kiinteiden betonisten puolustusrakennelmien rakentaminen alkoi jo vuonna 1920. Vuonna 1924 linnoitustyöt kuitenkin lopetettiin, koska määrärahoja tarvittiin puolustusvoimien muuhun kehittämiseen. Tässä vaiheessa Länsi-Kannakselle oli ehditty rakentaa 62 konekivääri- ja 2 tykkikasemattia sekä Itä-Kannakselle 20 konekiväärikasemattia ja kuusi tykkiasemaa. 

Linnoitustyöt käynnistyivät uudestaan vuonna 1931. Nyt Viipurin ja Neuvostoliiton rajan välille oli suunniteltu kolme puolustuslinjaa. Rajaa lähinnä olisi pääasema, keskimmäisenä väliasema ja taaimmaisena Viipurin – Suvannon linjalla taka-asema.  

Mannerheim-linjan rakenne

Pääaseman eli Mannerheim-linjan pituus oli 132 kilometriä. Tästä noin 80 km oli vesistöjä. Maarintamaa oli noin 60 km. Linjan maasto oli kauttaaltaan suhteellisen alavaa. Suomenlahden rannikolle rakennettiin kaksi rannikkotykistön linnaketta tukemaan pääasemaa. Linnakkeiden päätehtävänä oli estää Neuvostoliiton laivaston pääsy Viipurinlahdelle.  

Vain pääasemaan ehdittiin rakentaa talvisodan alkuun mennessä betonisia linnoituslaitteita. Muut linjat olivat sodan alkaessa lähinnä suunnitteluasteella. Pääasemaan saatiin valmiiksi 42 konekivääribunkkeria. Itä-Kannaksella oli lisäksi kuusi jo aiemmin rakennettua tykkiasemaa. Pääaseman vahvin kohta oli Summan alueella, missä kyettiin sulkemaan suoraan Leningradista Viipuriin johtava hyökkäysreitti.  

Kenttävarustustyöt pääasemassa alkoivat 1930-luvun lopulla. Niitä tehtiin kesällä 1939 vapaaehtoistyönä, ja lokakuussa armeijan ylimääräisten harjoitusten eli YH:n aikana asemiin ryhmitetyt joukot jatkoivat kenttälinnoitteiden tekoa.   

Pääasemaan rakennettiin nyt korsuja ja kaivettiin juoksuhautoja. Konekivääripesäkkeitä rakennettiin yhteensä noin 600. Piikkilankaesteitä tehtiin 331 km, ja panssariesteinä käytettyjä 2–3 tonnin kivenlohkareiden rivistöjä rakennettiin 136 km. Kun linnoitetulla pääasemalla oli pituutta noin 140 km, tuli aseman yhtä rintamakilometriä kohden keskimäärin neljä kenttälinnoitettua konekivääripesäkettä, 2,5 kilometriä piikkilankaestettä ja kilometrin verran panssariestettä. Taaemmat linjat ehdittiin kenttälinnoittaa vain osittain. 

Talvisodassa Karjalan kannaksella puolustus nojasi vahvasti pääaseman linnoitteisiin, ja ne antoivatkin lujan perustan puolustustaisteluille. Taisteluiden aikana betoniset bunkkerit yleensä kestivät hyvin tulitusta ja pommituksia. Vasta helmikuun puolivälissä 1940 puna-armeija pystyi murtamaan Mannerheim-linjan Summassa tuhoamalla linjan lukoksi kutsutun Miljoonalinnakkeen.  

Sodan jälkeen Neuvostoliitto tuhosi lähes kaikki ehjäksi jääneet betoniset puolustuslaitteet, sen jälkeen, kun ne ensin oli tutkittu tarkoin.  Mannerheim-linjalta saaduilla kokemuksilla oli huomattavaa vaikutusta puna-armeijan myöhempiin linnoitussuunnitelmiin. Mannerheim-linja sai mainetta myös kansainvälisessä lehdistössä. 

Sanasto 

Bunkkeri on vahvistettu suojarakennus, joka suojaa sotilaita, aseita tai tärkeitä laitteita vihollisen hyökkäykseltä. Se on usein rakennettu betonista joko osittain tai kokonaan maan alle. 

Kasematti on maan alla oleva tila, joka suojaa sotilaita ja varusteita taistelussa. Se voi olla osa linnoitusta tai itsenäinen suojarakennus. Se on yleensä vahvistettu kivellä tai betonilla. 

Tuliasema on paikka, josta ase, kuten tykki, konekivääri tai kranaatinheitin, ampuu kohti vihollista. Se on usein suojattu ja sijoitettu niin, että siitä on hyvä näkyvyys ja ampuma-ala. 

Korsu on maan alle tai osittain maahan kaivettu suojarakennus, jossa sotilaat voivat levätä ja suojautua vihollisen tulitukselta. Se on usein rakennettu puusta, kivistä ja maasta. 

Juoksuhauta on pitkä ja kapea kaivanto, joka suojaa sotilaita vihollisen tulitukselta ja antaa mahdollisuuden liikkua suojassa taistelukentällä. Juoksuhaudat yhdistävät usein poterot ja korsut toisiinsa. 

Potero on pieni kaivanto tai kuoppa, jossa sotilas voi suojautua vihollisen luodeilta ja räjähdyksiltä. 

Kantalinnoite on pysyvä, vahvasta betonista tai kivestä rakennettu sotilaallinen puolustusasema. Se voi sisältää esimerkiksi bunkkereita, kasematteja ja tuliasemia. 

Kenttävarustus, kenttälinnoite on puolustusrakenne, joka tehdään sodan aikana suojaamaan sotilaita ja aseita vihollisen hyökkäykseltä. Se voi sisältää korsut, poterot, juoksuhaudat ja naamioidut ampumapaikat. 

Linnoituslaite, linnoite on puolustukseen tarkoitettu rakenne, kuten bunkkeri, miinakenttä, juoksuhauta tai piikkilankaeste, joka vaikeuttaa vihollisen etenemistä ja antaa suojaa omille joukoille. 

Konekivääripesäke on vahvistettu suojapaikka, josta konekiväärillä voidaan ampua vihollista. Se voi olla rakennettu betonista, kivistä, hiekasta tai puusta ja josta on hyvä näkyvyys ja ampuma-ala vihollisen suuntaan.  

Lue lisää:  

Mannerheim-linja – Talvisodan legenda. Kirjoittanut Antero Uitto ja Carl-Fredrik Geust. 3. Painos, Gummerus, 2020.