Pasi Kesseli

Partisaanien iskut suomalaisiin siviilikyliin  

Partisaanit olivat Neuvostoliiton kommunistisen puolueen ohjaamia puolisotilaallisia joukkoja, joiden tehtävänä oli iskeä vihollisen selustaan. Jatkosodan loppuvaiheessa nämä iskut kohdistuivat myös suomalaisiin siviilikyliin, erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomessa. Hyökkäykset johtivat lähes 200 siviilin kuolemaan, ja uhrien joukossa oli paljon naisia ja lapsia. Partisaanitoiminta jätti jälkeensä kipeän ja kiistellyn luvun Suomen sotahistoriaan. 

Stalin antoi kesällä 1941 käskyn perustaa Karjalan rintamalle partisaanijoukkoja. Toiminta käynnistyi hitaasti, ja jatkosodan alussa partisaani-iskut kohdistuivat lähinnä sotilaskohteisiin. Jatkosodan kuluessa hyökkäyksiä tehtiin myös useisiin rintaman takaisiin siviilikohteisiin. Näissä Liperin ja Petsamon välillä oleviin suomalaiskyliin tehdyissä iskuissa sai surmansa lähes 200 siviiliä, joista suurin osa oli naisia ja lapsia.  

Partisaanit eivät käyttäneet sotilaspukua

Varsinaiset partisaaniosastot eivät kuuluneet puna-armeijaan vaan olivat Neuvostoliiton kommunistisen puolueen johtamia puolisotilaallisia joukkoja. Partisaaneilla ei ollut sotilasarvoja, eivätkä he käyttäneet puna-armeijan sotilaspukua vaan ruskea-vihreää maastopukua, mutta myös suomalaisia ja saksalaisia asepukuja tai siviilivaatteita käytettiin. 

Karjalan rintamalla toimineiden partisaanien kokonaismäärä oli yli 5 100 henkeä. Partisaanit olivat yleensä kommunistisen puolueen toiminnassa ansioituneita henkilöitä ja joukossa oli myös suomalaisia entisiä punakaartilaisia sekä vapautettuja vankeja. Tyypillisessä partisaanijoukkueessa oli 20–30 henkilöä, miehiä ja naisia. Partisaanijoukkoja motivoi koston ajatus sekä koulutuksen aikana omaksuttu propaganda, jossa vihollinen nähtiin työväen vihollisena.  

Vuonna 1942 iskut siviiliväestöä vastaan alkoivat yleistyä. Suomi ei ollut pitänyt rintaman selustassa olevien siviilien evakuoimista tarpeellisena, sillä Pohjois-Suomessa oli runsaasti joukkoja. Ensimmäinen hyökkäys siviilikylään tehtiin syyskuun 3. päivänä 1942, jolloin partisaaniosasto hyökkäsi Savukoskella Kuoskun kylään. Siellä sai surmansa seitsemän kyläläistä, joukossa kolmevuotias pikkupoika. Myös kotieläimet tapettiin ja lähes koko kylä poltettiin. Eniten siviiliuhreja tuli Sodankylän Lokassa 14. heinäkuuta 1944. Tässä hyökkäyksessä partisaanit surmasivat 21 henkilöä, pääasiassa naisia ja lapsia.  

Partisaanien torjunta

Partisaanien torjuntatoimet käynnistyivät hitaasti. Aluksi partisaaniosastojen takaa-ajoon käytettiin kahta rajavartiokomppaniaa. Myös Oulun suojeluskuntapiiri aseisti rajakylien siviilejä. Kun partisaanitoiminta lisääntyi vuonna 1942, perustettiin Savukoskelle partisaanitorjunnan koulutuskeskus, joka oli suurimmillaan 5–6 joukkueen (noin 150 sotilaan) vahvuinen.  Partisaanihyökkäyksiä pystyttiin nyt torjumaan tehokkaammin. Hyökkäyksiä oli kuitenkin niin laajalla alueella, ettei suomalaissotilaiden määrä riittänyt kokonaan estämään iskuja siviilikyliin. 

Partisaanitorjunnan tuloksista ei ole ollut saatavilla tarkkoja tietoja, mutta on arvioitu, että Pohjois-Suomessa vuosina 1942–1944 sai surmansa runsaat 200 partisaania ja saman verran haavoittui. 

Neuvostolähteissä partisaanien saavutuksia liioiteltiin ja näissä partisaanien aiheuttamat tappiot suomalaisille olisivat olleet peräti 13 000 miestä. Hyökkäykset siviilikyliin puolestaan esitettiin sotilaallisena toimintana. Luvut eivät vastaa lainkaan todellisuutta ja heijastavat sodanaikaista ja sodanjälkeistä propagandaa. 

Lue lisää: 

Veikko Erkkilä, Kello 04 Moskovan aikaan, Kirjarovio, 2021. 

Veikko Karhunen, Raatteen tieltä Kostamukseen, WSOY, 1972. 

Anssi Vuorenmaa, ”Neuvostopartisaaneja Suomen rintamilla” teoksessa Jari Leskinen ja Antti Juutilainen (toim.), Jatkosodan pikkujättiläinen, WSOY 2005. 

Tyyne Martikainen, Partisaanisodan siviiliuhrit, Värisuora Oy, 2002.