Lapsuus sodan jaloissa
Lapsuus sodan jaloissa
Sota vaikutti lasten ja nuorten elämään monella tapaa. Yhteiskunta ja perhe odottivat myös lapsilta aiempaa suurempaa vastuunkantamista. Monet lapset kokivat kaipausta, huolta, pelkoa ja surua sodan menetysten vuoksi. Eri syistä lapset joutuivat erilleen vähintään toisesta vanhemmasta ja perheen aikuisillakaan ei välttämättä ollut aikaa tai voimia vanhemmuuteen.
Täältä löydät kootusti aiheeseen liittyviä sisältöjä ja ehdotuksen siitä, miten kokonaisuutta voisi hyödyntää opetuksessa. Muista, että jokaiseen sisältöön liittyy myös sen omat tehtävät, joita voi hyödyntää osana oppimista ja arviointia.
Ohessa on lapsiin ja nuoriin liittyviä sisältöjä Sodan muisti –sivustolla:
Ehdotus oppimiskokonaisuudeksi
Oppilaat pääsevät itse pohtimaan, mikä aiheessa on merkityksellistä ja kuinka sen voisi parhaiten oppia. Opettaja sparraa, kokoaa keskustelun ja viime kädessä (tietysti) päättää tavoitteet, työtavat, tuotoksen ja arviointikriteerit.
1. Pienryhmäkeskustelu – orientaatio
Millä eri tavoilla sota vaikutti suomalaislasten ja –nuorten elämään vuosina 1939–1945? Entä sodan jälkeen: mitä vaikutuksia ja jälkiä sodalla oli rauhan tultua?
Ryhmät esittelevät ajatuksensa koko luokalle. Kerätään keskeisiä asioita taululle tai esimerkiksi Padletin avulla kaikkien näkyville.
2. Luokkakeskustelu – oppimistavoitteista ja työskentelystä päättäminen
Kerätään opettajan johdolla yhdessä lista asioista mitä pitäisi tietää, osata ja ymmärtää liittyen lapsuuteen ja nuoruuteen sotavuosina eli pohditaan, mikä aiheessa on tärkeää ja merkityksellistä? Opettaja täydentää ja haastaa ryhmää, että saadaan monipuolinen ja kattava lista näkökulmista. Mitkä ovat oppimisen tavoitteet?
Pohditaan opettajan johdolla, millaisilla työtavoilla yhdessä asetettuihin tavoitteisiin voisi päästä. Tehdäänkö töitä yksin, pareittain vain pienryhmässä? Kuinka paljon tarvitaan aikaa? Millaiset tuotokset tehdään? Miten työt esitellään muille? Mitä asioita arvioidaan työskentelyssä ja tuotoksessa? Kuka tai ketkä arvioivat: tehdäänkö itse- ja/tai vertaisarviointia?
3. Työskentely ja tuotosten tekeminen sovitulla tavalla
4. Purku ja arviointi sovitulla tavalla
5. Pienryhmäkeskustelu
Pohdi, millainen rooli ja asema lapsilla ja nuorilla mahdollisesti olisi nykyhetkessä, jos Suomessa koettaisiin kriisiaika? Miten tilanne eroaisi toisen maailmansodan ajasta?
Hakusana: sotasukupolvi lapsi