Rintama murtui 1944
Mikko Siitonen
Rintama murtui kesällä 1944
Kesäkuussa 1944 Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen Karjalan kannaksella. Ylivoimaiset neuvostojoukot mursivat suomalaisten puolustuslinjat Valkeasaaressa ja Kivennavassa, mikä johti suomalaisten nopeaan vetäytymiseen, Viipurin menettämiseen ja suuriin tappioihin. Taisteluiden käännekohta oli Tali-Ihantalassa, jossa suomalaiset saavuttivat elintärkeän torjuntavoiton. Lopullisesti asemasota alkoi Ilomantsin taisteluiden jälkeen ja tie rauhaan oli valmis.
Kesäkuussa 1944 Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen Karjalan kannaksella. Sen tarkoituksena oli irrottaa Suomi sodasta joko miehittämällä, tai saattamalla muuten tehokkaaseen valvontaan. Neuvostoarmeija oli sijoittanut Karjalan kannakselle noin 260 000 sotilasta. Suomalaisia oli reservit mukaan lukien runsaat 100 000 sotilasta. Tykkien, panssarivaunujen ja lentokoneiden määrässä Neuvostoliitolla oli kymmenkertainen ylivoima. Tärkeimmässä hyökkäyskohdassa neuvostoarmeijalla oli lähes 200 tykkiä rintamakilometrillä. Panssarivaunuja oli yli 600 ja lentokoneita yli 800 kappaletta.
Suurhyökkäys alkoi 9.6.1944 koko päivän kestäneellä tykistön ja ilmavoimien tulituksella. Varsinainen läpimurtohyökkäys alkoi seuraavana aamuna 10.6.1944 hyvin voimakkaalla tulituksella Valkeasaaressa. Se kesti runsaat kaksi tuntia, ja sen aikana ammuttiin noin 200 000 laukausta. Neuvostoliiton ilmavoimat pommittivat suomalaisten etulinjan jalkaväen ja tykistön asemia. Ampumisen aikana viimeisetkin juoksuhaudat, korsut ja esteet sortuivat ja miestappiot alkoivat kasvaa.
Seuraavaksi lähti liikkeelle jalkaisin liikkuvien sotilaiden hyökkäys vahvojen panssarivoimien tukemana ja valtasi kahdessa tunnissa suomalaisten tärkeimmän puolustuslinjan Valkeasaaressa. Vähäiset selvinneet suomalaisjoukot eivät kyenneet vastarintaan vaan vetäytyivät. Tämän jälkeen murtui myös Kivennavassa olevien suomalaisten puolustus eikä tykistö kyennyt auttamaan, koska yhteydet tykistön ja jalkaväen välillä olivat katkenneet. Päivän kuluessa suomalaisten linjoihin syntyi 20 kilometriä leveä ja 15 kilometriä syvä aukko.
Tästä alkoi suomalaisjoukkojen vetäytyminen. Neuvostoarmeijan ensimmäisenä tavoitteena oli tärkeimpien suomalaisjoukkojen tuhoaminen Mannerheim-linjan eteläpuolella, minkä jälkeen Viipuri oli vallattava kymmenessä päivässä. Neuvostojoukot onnistuivat tavoitteessaan. Suomen rintama näytti hajoamisen merkkejä ja joukoistaan eksyneitä tai karanneita sotilaita oli tuhansia. Armeija otti kovimmat kurinpitokeinot käyttöön ja pikatuomioina annettuja kuolemanrangaistuksia jaettiin, jotta lopulliselta romahtamiselta vältyttäisiin.
Suomi oli alkanut siirtää lisäjoukkoja Kannakselle Itä-Karjalasta, josta myös oli omien joukkojen pienentyessä vetäydyttävä nopeasti. Presidentti Ryti antoi Saksalle lupauksen, ettei Suomi tee rauhaa Neuvostoliiton kanssa ilman Saksan hyväksyntää, jos Saksa auttaa Suomea suurhyökkäyksen pysäyttämisessä. Saksa suostui tähän. Itä-Karjalasta siirrettyjen lisäjoukkojen ja Saksan avun johdosta tilanne Kannaksella alkoi tasoittua ja suomalaisjoukot pystyivät tiivistämään puolustusta.
Suomi sai ratkaisevan torjuntavoiton Tali-Ihantalan alueella, jossa käytiin suurin koskaan Pohjoismaissa käyty taistelu. Taistelut kestivät pari viikkoa ja niihin osallistui yhteensä 100 000 sotilasta, joista 30 000 oli suomalaisia. Tämän jälkeen torjuntavoittoja saatiin myös muualla. Neuvostoliiton hyökkäys alkoi hiipua ja sota muuttui uudestaan asemasodaksi.
Viimeisiä suuria taisteluita käytiin Ilomantsin suunnalla Pohjois-Karjalassa elokuun aikana. Neuvostoliitto oli kuitenkin jo alkanut siirtää joukkojaan muille rintamille, sillä sen näkökulmasta sodan painopiste oli joka tapauksessa Saksan lyömisessä. Kesäkuussa oli alkanut myös operaatio Bagration, joka oli Neuvostoarmeijan valtava hyökkäys Saksan keskiosaan. Siellä ratkaistaisiin koko maailmansota. Tali-Ihantalassa oli kuitenkin ratkaistu Suomen kohtalo itsenäisenä valtiona.
Lue lisää:
Pekka Visuri: Suomen sodat 1939–1945: selviytyminen maailmansodasta, Docendo 2024
