Olli Kleemola

Asemasodan pitkät vuodet

Joulukuussa 1941 alkoi pitkä asemasodan aika, jossa rintamalinjat pysyivät lähes paikoillaan, vaikka paikallisia taisteluita käytiin jatkuvasti. Yksi suurimmista asemasodan taisteluista käytiin Maaselän kannaksella tammikuussa 1942. Puna-armeija yritti valloittaa Karhumäen takaisin, mutta suomalaisjoukot torjuivat hyökkäyksen ja pian asemasota jatkui uudestaan. Asemasotavaihe kesti kolme ja puoli vuotta aina 10.6.1044 saakka.

Tykistö- ja kranaatinheitinkeskitykset olivat asemasodan aikana yksi suurimmista vaaroista. Rintaman kummallakin puolella tehtiin myös häirintä- ja partioretkiä sekä vanginsieppausyrityksiä. Paljon oli kuitenkin hiljaiseloa ja sotilaiden arki oli tylsää odottelua. Päämajan rintamatiedotteissa saattoi asemasodan loputtomina kuukausina monesti lukea vain ”ei ilmoitettavaa”. Veikko Huokuna muisteli kesää 1942: “[–] Vartiointi oli helppoa, sillä Vienan kesäyöt ovat valoisat. Partiotoimintakin oli vähäistä. Otettiin aurinkokylpyjä, uitiin ja saunottiin. Urheiltiin ja joskus kävi viihdytyskiertueitakin [–]”. 

Elämä ahtaissa korsuissa toi mukanaan sairauksia ja syöpäläisiä. Sotilaat viettivätkin linnoitustöiden ohella paljon aikaa parantelemalla asuinympäristöään. Ruokaa oli varsinkin talvella 1941–1942 vähän. Pentti Simola muisteli: “Meil oli sillon nälkä. Se täytyy ihan suoraan sanoa. Sillon oli semmonen aika, ku saatiin viis piirua vanikkaa (= näkkileipää) vuorokautta kohti, pikkasen voinokareen ja puolen pakillista litistetystä vehnästä tehtyä puuroo.”  Sotilaat helpottivat tilannetta viljelemällä itse perunaa ja kauraa sekä kalastamalla ja metsästämällä. Saksalaissotilaiden muonituksen kerrotaan olleen parempi Pohjois-Suomessa.

Odotetut lomat toivat hengähdystauon sodasta ja antoivat mahdollisuuden palata kotiin perheen ja sukulaisten luokse. Rintamalta myönnettiin vuorolomaa jokaiselle sotilaalle noin 3–4 kuukauden välein kymmenen vuorokauden ajaksi. Osa sotilaan vapaapäivistä kului pelkkään siirtymiseen rintaman ja kotirintaman välillä. Erikoislomaa myönnettiin muun muassa vihkiäisiin ja hautajaisiin.  Myös juhlapyhät, kuten joulu, rikkoivat tylsää arkea. Niitä vietettiin niin rintamalla kuin kotonakin. Veikko Huokuna kirjoitti joulusta 1942: ”Haemme pienen kuusenkin ja lämmitämme saunan, jotta saadaan juhlatunnelmaa.” 

Kirjeenvaihto kotiin oli niin sotilaille kuin siviileillekin tärkeää. Kirjeissä kerrottiin arkisista asioista ja haaveista. Aivan vapaasti sotilaat eivät voineet itseään kirjeissä ilmaista. Sensuurivirkailijat avasivat satunnaisia kirjeitä ja mikäli niistä löytyi sotilasstrategisesti tai mielialojen kannalta haitallista tietoa, kohdat peitettiin mustalla värillä tai leikattiin pois. Omaiset toimittivat rintamalla olevalle läheisilleen myös ruoka- tai vaatepaketteja.

Ajanvietteenä sotilaat tekivät erilaisia käsitöitä, kuten puukkojen tuppia ja koruja. Liikuntaa ja urheilua järjestettiin säännöllisesti. Osa miehistä osallistui rintamayliopiston kursseille, opiskellen kieliä ja muita taitoja. Myös viihdytyskiertueet toivat vaihtelua rintamaelämään. Olipahan Karhumäessä rintamativolikin. Pohjoisessa Suomessa saksalaiset saattoivat järjestää siviiliväestölle erilaisia juhlia ja näytelmiä.

Omien joukkojen kesken vaalittiin aseveljeyttä ja hyvää toverihenkeä. Suomessa armeijan yksiköt koottiin vielä jatkosodankin aikana pääasiassa alueellisesti, eli samalta alueelta kotoisin olevat miehet laitettiin samoihin yksiköihin. Sota myös ”sekoitti” eri seutujen miehiä keskenään. Aina kohtaamiset eivät sujuneet täydessä yhteisymmärryksessä ja jännitteet saattoivat kiristyä miesten välillä väkivaltaisiksi.