Lapin sota oli suomalaisten viimeinen uhraus
Mika Kulju
Lapin siviilejä ryhdyttiin evakuoimaan syyskuun puolivälissä. Tuolloin Lapissa liikkui kansan parissa villejä huhuja, joiden mukaan edessä oli sota saksalaisia vastaan ja koko maakunta luovutettaisiin Neuvostoliitolle. Tilannetta ei parantanut maaherran tehtäviä hoitaneen lääninneuvos Gideon Nyholmin radiopuhe, jonka sananvalinnat eivät olleet kaikkein onnistuneimpia. Varsinkin ”meidän on jätettävä rakkaaksi käynyt Lappimme” tulkittiin lopullisiksi jäähyväisiksi kotiseudulle. Lapin evakuointi olikin osaksi tehokasta siksi, etteivät ihmiset halunneet jäädä venäläisten armoille. Neuvostoliiton mahdollisesta miehityksestä oli saatu esimakua jatkosodan partisaani-iskuissa, joissa tapettiin Lapissa ja itärajan kunnissa lähes 200 siviiliä.
Syyskuun aikana saksalaiset jopa auttoivat pohjoisen asukkeja siirtymään Ruotsiin ja muualle Suomeen, sillä hehän olivat saksalaisen näkemyksen mukaan pakenemassa mahdollisen venäläishyökkäyksen alta. Yhteensä Lapista evakuoitiin yli 100 000 ihmistä, joista yli puolet matkasi Ruotsiin ja loput Keskipohjanmaalle. Ainoastaan Tornionjokilaakso jätettiin evakuoimatta Ruotsin läheisyyden vuoksi. Harhaluulona oli, että siviilit ehtisivät siirtyä rajajoen yli nopeallakin aikataululla, jos sota sattuisi koskettamaan väylän vartta. Lopulta myös tornionjokilaaksolaiset siirtyivät Ruotsin puolelle lähestyvien taistelujen alta.
Kun evakuoitu väestö lopulta pääsi palaamaan kotiseudulleen, vastassa oli monin paikoin häkellyttävä tuho. Saksalaiset olivat vetäytyessään hävittäneet erityisesti napapiirin pohjoispuolella suuren osan Lapin rakennuskantaa: sillat oli räjäytetty, puhelinlinjat katkottu, kaupungit olivat raunioina ja kodit poltettu tuhkaksi. Lapin jälleenrakentamiseen kului vuosia ja saksalaisten asettamat miinat tekivät vielä pitkään asuinympäristöstä vaarallisen. Kolttasaamelaiset menettivät sodan myötä porokarjansa ja samalla tuhoutui myös heidän perinteinen elämäntapansa.
Lapin sota oli päätös Suomen ja Saksan sotilaalliselle yhteistyölle, jonka juuret olivat jo jääkäriliikkeessä ja vuoden 1918 sisällissodan tapahtumissa. Suomen armeija luotiin sisällissodan jälkeen saksalaisen mallin pohjalle, vaikka se sai monia vaikutteita myös venäläisestä sotilasperinteestä. Molempien maiden vaikutus näkyi Suomen armeijassa koko maailmansotien välisen ajan. Jääkäriupseerien henki piti Suomen armeijassa yllä saksalaisia perinteitä, mutta toisaalta esimerkiksi entinen tsaarin armeijan upseeri, Mannerheim suhtautui saksalaisiin kylmästi.
Sotilaspoliittisesti voidaan todeta, että Lapin sodassa ei ollut varsinaisia voittajia. Suomi ei onnistunut pysäyttämään saksalaisten vetäytymistä, ja Saksa ei onnistunut siirtämään pääosaa 20. Vuoristoarmeijan joukoista taisteluun kolmannen valtakunnan ydinalueista. Neuvostoliitto ei puolestaan onnistunut luomaan “pohjoisen Stalingradia” eli saartamaan ja lyömään saksalaisia joukkoja Suomen Lapissa ja Pohjois-Norjassa.
Perinteisen tulkinnan mukaan Suomi osoitti Lapin sodassa Neuvostoliitolle, että maa tulisi täyttämään välirauhansopimuksen ehdot. Itsenäisyyden säilyttämisestä piti maksaa hintansa, sillä taisteluilla saksalaisia vastaan vältettiin puna-armeijan miehitysyritys. Lapin sota tuhoineen ei ollut vältettävissä, sillä ilman suomalaisten sotatoimia Lappi olisi joutunut saksalaisten ja venäläisten taistelutantereeksi.
Lapin sota oli suomalaisten viimeinen uhraus pitkinä sotavuosina 1939–1945, jolloin Suomi oli kansallissosialistisen ja kommunistisen diktatuurin puristuksessa. Päinvastoin kuin kaikki muut vastaavassa lähtötilanteessa olleet kansakunnat Suomi selvisi toisesta maailmasodasta ilman miehitystä ja aidosti itsenäisenä.